Kehitysapujärjestelmässä täytyy olla jotain vikaa, jos köyhyys on Afrikassa siitä huolimatta lisääntynyt.

Pekka Peltola on pettynyt suuntaan, johon Namibiaa tällä hetkellä johdetaan. Liike, jonka eteen hän muiden mukana on ollut tekemässä työtä ei olekaan edennyt alkuaan ajamallaan tiellä. Se ei ole ainakaan vielä saavuttanut päämääriä, joita se otti ajaakseen.

Namibian vapautusliike Swaposta on nyt kysymys.

– Me teimme töitä sen takia, että Swapo vapauttaisi Namibian, tekisi Namibiasta itsenäisen ja sellaisen maan minkälaiseksi namibialaiset sen haluavat.

Peltolan mielestä on liian voimakasta sanoa,että hän on pettynyt kokonaisuuteen, joka Namibiassa on aikaansaatu.

– Olen pettynyt siihen suuntaan. johon maa on lipsumassa. Se ei ole vielä pilalla, kuten Zimbabwe. Huolestuttavaa on se, että siellä sanotaan haluttavan tehdä asioita niin kuin Zimbabwessa.

ILMOITUS

Väärä näkemys ikuisesta johtajuudesta

Vuonna 1968 Yleisradion toimittajana Afrikkaan tutustumisensa aloittanut Pekka Peltola sanoo käyttäneensä kolme vuotta tiistaina julkaistuun teokseensa. Namibian vapautusliikkeen kouluttajana, antropologina, dokumenttifilmien tekijänä ja kehitysyhteistyöhankkeen vetäjänä toiminut Peltola on kirjoittanut Afrikassa-kirjan järjestääkseen vuosien varrella ruutuvihot täyttäneet muistiinpanonsa. Tällä hetkellä Helsingin yliopiston talouden ja politiikan laitoksella työskentelevä tutkija myöntää näkökulmansa rajallisuuden eikä yritäkään väittää sen riittävän maanosan moninaisten ongelmien ratkaisemiseen.

Kirjan julkistamistilaisuus painottui Peltolan näkemyksiin afrikkalaisten itsekin kritisoimasta hallinnosta ja kehitysyhteistyöstä,

Pekka Peltola kritisoi voimakkaasti itsenäistynyttä Namibiaa hallitsevan vapautusliikkeen, puolueen, hallitsemisen lähtökohtia.

– Se katsoo ansainneensa vapautusliikkeenä ikuisen oikeuden johtaa maata oikeaksi katsomallaan tavalla.

Ilmiö on tuttu muissakin Afrikan maissa: vallalla on näkemys, jonka mukaan vapautusliikkeen kärjessä toimiminen oikeuttaa pitämään toimintansa ohjenuorana sitä, että liike on aina oikeassa, ja että sen arvostelu – varsinkin sisältä tuleva – on rikollista ja maanpetoksellista, imperialismia suorastaan.

Peltola muistuttaa vapautusliikkeen virheistä Namibian itsenäistymisen alla. Pahimpana hän toi esille vuonna 1989 Martti Ahtisaaren syyksi kaadetun taistelun, joka johti satojen vapautusliikkeen sotilaiden joukkokuolemaan.

Puolustajilla on oikeus kritiikkiin

Namibian virallista historiaa leimaa Peltolan mukaan tänään militarismi, jolloin maan vapauttamisessakin oli aseellinen taistelu ainoa tärkeä tekijä.

– Me tiedämme kuitenkin, miten suuri merkitys oli yleisellä mielipiteellä ja esimerkiksi Pohjoismaiden humanitaarisella ja taloudellisella avulla.

Pahimpana tässä militaristisessa ajattelussa Peltola pitää sitä, että se on johtanut Namibian osallistumiseen imperialistisiin sotiin. Esimerkkinä hän mainitsee Namibian Kongoon matkanneet sotajoukot, jotka lähetettiin sinne parlamentilta lupaa kysymättä.

Pekka Peltola sanoo tarkoittavansa kritiikillään hyvää ja katsoo siihen olevan oikeus.

– Katson, että meillä, jotka olemme olleet rohkaisemassa ja tukemassa namibialaisia itsenäistymisponnistuksissaan, on tällaisen oikeus.

Kehitysapu korruption asialla

Peltola suhtautuu harjoitettuun kehitysapuun kriittisesti. Hän jopa pohdiskelee vaihtoehtoja sille ja jopa mahdollisuuksia sen lopettamiseen kokonaan.

Hän tekee näin, vaikka tietää ehkä lisäävänsä vettä myllyyn kehitysapua kritisoiville.

Hyvääkin kehitysapua on. Esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen kautta kulkevaan kehitysapuun ei Peltola puutu, ei myöskään kansalaisjärjestöjen työhön tällä saralla.

Peltola näkee valtioiden välisessä suorassa budjettituessa ongelmia, mutta se on toimintaa, johon voidaan vaikuttaa.

– On selvää, että kehitysapu ruokkii osaltaan korruptiota ja pitää yllä epäkohtia kohdemaissa.

Peltola toteaa olevan yhtä selvää, että järjestelmässä täytyy olla jotain vikaa, jos köyhyys Afrikassa on kehitysavusta huolimatta lisääntynyt.

Todellinen selitys tähän on siinä, että kehitysapua ei ole tarkoitettukaan vaikuttavaksi. Kansalaisjärjestöjen projekteilla tämä tarkoitus kyllä on, mutta esimerkiksi suurvaltoja ei kiinnosta mitä kehitysavulle tapahtuu. Niille on pääasia luoda hyvät suhteet vallitsevaan eliittiin. Ne tarvitsevat ystäviä kansainvälisillä foorumeilla ja siitä kannattaa maksaa.

Kansalaisjärjestöjen työn tukemista Peltola kannattaa. Niitä on Afrikan eri maissa kymmeniä ja Peltola mainitsee myönteisenä esimerkkinä SAK:n kanssa Namibiaan perustetun työelämän tutkimuskeskuksen.

– Se tekee hyvää työtä ja on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että ammattiyhdistysliike ei ole kokonaan hallituspuolueen käsikassara, mihin paine on ollut kova.

Pekka Peltolan kirjoittamaan ja Into-kustannus Oy:n kustantamaan Afrikassa-kirjaan palataan Viikkolehdessä