Staecker

Kovia kokenut suolajärvi

Araljärvi on laskujoeton suolajärvi Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella. Sen pinta-ala oli 67 499 neliökilometriä vuonna 1960.

Amudarja ja Syrdarja ovat suurimmat Araljärveen laskevat joet.

1960-luvulla Araljärvi alkoi kutistua, kun Neuvostoliitto uudelleenohjasi järveen laskeneet joet peltojen kasteluun.

Aral jakautui eteläiseen ja pohjoiseen järveen vuonna 1987. Eteläisen järven itä- ja länsipuoliskon yhteys katkesi vuoteen 2001 mennessä. Erityisen nopeasti itäinen osa kutistui vuosina 2005–2009. Se johtui kuivuudesta ja järven pohjoisosan pelastamiseksi rakennetusta padosta.

Vuosina 2008–2009 Amudarjasta ei virrannut vettä ollenkaan Araljärveen, ja 2009 itäinen osa oli lähes kuiva.

ILMOITUS

Vuonna 2010 kuivuus hellitti ja Amudarja saavutti Araljärven, jonka itäinen osa kasvoi reippaasti.

Pohjoisosan vedenpinta on padon ansiosta noussut alhaisimmasta tasostaan lähes kymmenen metriä ja kalakanta elpynyt. (Wikipedia)

Kazakstan pelasti vesialueensa patoamalla, ja kalastuskin kannattaa jälleen.

Kuusi vuotta sitten rakennettu pato on nostanut Araljärven pohjoisen osan pintaa kaksi metriä ja vähentänyt veden suolapitoisuuden kolmannekseen aiemmasta.

– On ällistyttävää, miten nopeasti se iski takaisin, Araljärven tilaan perehtynyt yhdysvaltalainen tutkija Philip Micklin sanoo. Hänen mukaansa vedessä on nyt odotettua vähemmän suolaa.

Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella sijaitseva Araljärvi alkoi kutistua 1960-luvulla, kun Neuvostoliitto uudelleenohjasi siihen laskeneet joet, Amudarjan ja Syrdarjan, riisi- ja puuvillapeltojen kasteluun.

– He tekivät tietoisen valinnan puuvillan hyväksi kalan kustannuksella, Micklin sanoo. Puuvillaa tarvittiin varsinkin univormuihin ja ruudinvalmistukseen.

Kutistui lätäköiksi

Uzbekistanille kuuluu järven eteläosa ja joista vuolaampi, Amudarja, joka kuljettaa Pamirvuoriston sulamisvesiä. Vuonna 1991 itsenäistynyt Uzbekistan jatkoi peltojen kastelua, sillä puuvilla on sen tärkein vientitulojen lähde.

Araljärven pinta-ala kutistui kymmenesosaan aiemmasta, ja esiin tullut pohja sulautui ympäröivään aavikkoon. Ekokatastrofin alkuvuosina hiekkamyrskyt kuljettivat kasvimyrkyillä terästettyä suolaa, joka aiheutti asukkaille hengitystiesairauksia.

Jäljelle jäänyt vesi kuroutui kolmeksi järveksi, suolapitoisuus nousi ja kalat pakenivat jokisuille.

Kazakstanin puolella järven pohjoisosassa vesi säilyi vähemmän suolaisena, ja siihen onnistuttiin istuttamaan suolaa kestävä kampelalajike.

Uzbekistanin läntisen järven suolapitoisuus on nelinkertainen valtamereen verrattuna, ja siinä pärjää vain tietty katkarapulaji. Itäinen järvi on paljon matalampi ja katoaa ajoittain kokonaan.

Pato koitui pelastukseksi

Kazakstanille jäi Aralin pohjoispuoli ja Syrdarja. Kutistuva järvi vetäytyi sadan kilometrin päähän Aralskista, jossa toimi aikoinaan vilkas satama, kalasäilyketehdas ja lentokenttä.

Vuoteen 2005 mennessä Kazakstan oli vaurastunut öljyllä niin, että se saattoi Maailmanpankin avulla rakentaa järveen 13 kilometrin patovallin. Se esti Syrdarjan veden valumisen järven eteläosaan haihtumaan. Järven pinta-ala kasvoi 18 prosenttia, ja se kelpasi taas makean veden kaloille.

Hanke osoittautui menestykseksi. Järveen on palannut yli 20 kalalajia, jotka lisääntyvät vilkkaasti. Miljoonittain lintuja pesii matalikoilla.

Kalastuksella voi rikastua

Kazakstanin Pikku-Aralista pyydetään nyt 5 000 tonnia kalaa vuodessa. Kalakantojen arvioidaan kasvaneen kuudessa vuodessa 3 500 tonnista 18 000 tonniin.

– Ja kasvu jatkuu. En hämmästyisi, jos viidessä vuodessa päästäisiin 40 000 tonniin, alueen kalataloutta johtava Zaualhan Jermahanov myhäilee.

Aralskissa toimiva kalankäsittelylaitos työllistää taas 41 henkeä ja toista laitosta rakennetaan.

Akbasten kylässä verkkokalastuksen harjoittaja voi tienata jopa 1 500 euroa kuussa, Jermahanov kertoo. Se on paljon rahaa alueella, jossa tilavan tiilitalon saa pystyyn 11 000 eurolla.

– Pato muutti elämämme. Ihmiset palaavat kyläämme, veteraanikalastaja Nargali Demeiluov, 79, iloitsee. Myös opettajana toimiva pojanpoika on tyytyväinen, koska aiempaa paremmin ravitut lapset jaksavat opiskella.

– Opetus on se, että jos jätetään edes pieni osa ekosysteemiä ennalleen, se toimii turvapaikkana lajeille. Siksi alue on mahdollista kunnostaa, tutkija Micklin sanoo.

Kovia kokenut suolajärvi

Araljärvi on laskujoeton suolajärvi Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella. Sen pinta-ala oli 67 499 neliökilometriä vuonna 1960.

Amudarja ja Syrdarja ovat suurimmat Araljärveen laskevat joet.

1960-luvulla Araljärvi alkoi kutistua, kun Neuvostoliitto uudelleenohjasi järveen laskeneet joet peltojen kasteluun.

Aral jakautui eteläiseen ja pohjoiseen järveen vuonna 1987. Eteläisen järven itä- ja länsipuoliskon yhteys katkesi vuoteen 2001 mennessä. Erityisen nopeasti itäinen osa kutistui vuosina 2005–2009. Se johtui kuivuudesta ja järven pohjoisosan pelastamiseksi rakennetusta padosta.

Vuosina 2008–2009 Amudarjasta ei virrannut vettä ollenkaan Araljärveen, ja 2009 itäinen osa oli lähes kuiva.

Vuonna 2010 kuivuus hellitti ja Amudarja saavutti Araljärven, jonka itäinen osa kasvoi reippaasti.

Pohjoisosan vedenpinta on padon ansiosta noussut alhaisimmasta tasostaan lähes kymmenen metriä ja kalakanta elpynyt. (Wikipedia)