Julkisuudessa on viime aikoina käyty keskustelua kamppailu-urheilun ja väkivallan yhteydestä. Usein näitä katsauksia värittävät ennakkoasenteet ja sensaatiohakuinen journalismi. Viimeisimpänä MTV3 käsitteli aihetta 45 minuuttia -ohjelmassaan (12.10.).
Ohjelmassa ruodittiin viime helmikuussa tapahtunutta raakaa bussikuskin pahoinpitelyä, jossa kaksi nuorta olivat aiheuttaneet uhrilleen ilmeisesti pysyvän aivovamman. Tämä järkyttävä tapahtuma yhdistettiin melko yksipuolisesti kamppailu-urheilun harrastamiseen, sillä toinen nuorista on aikaisemmin treenannut kamppailulajeja, muiden muassa vapaaottelua.
Taustoittaakseen katsojille mistä vapaaottelussa on kysymys, ohjelma vieraili lajin amatöörikisoissa, josta näytettiin hyvin valikoitu kohta. Olin itse paikalla, ja ottelut eivät suinkaan olleet kovinkaan rajuja. Tapahtumassa oli 17 ottelua. Ainoastaan yhdessä niistä toisen kamppailijan kasvot turposivat ja valuivat verta. Juuri tämä mies – selvästi rajun ulkomuodon takia – valittiin ohjelmaan haastateltavaksi.
Ohjelmaa värittivät vahvasti toimittajien ennakkoasenteet ja hyvin yksipuolinen sekä vääristynyt näkökulma kamppailu-urheiluun. Sanalla sanoen: sensaatiohakuisuus. Raa’an pahoinpitelyn yksioikoinen yhdistäminen vapaaotteluharrastukseen on kyseisen tapahtuman ymmärtämisen ja käsittelemisen kannalta melko epäolennaista.
On selvää, että kamppailulajitaustan pitää vaikuttaa syytetyn tuomioon, mutta harrastuksen perusteella ei voida vetää johtopäätöksiä itse lajin suhteesta väkivaltaan. On itsestään selvää, että jokaisesta lajista löytyy mustia lampaita. Poikkeuksien perusteella on kuitenkin kohtuutonta mustamaalata kokonaisia lajeja ja niiden harrastajia.
Jotta punainen lanka vapaaottelun ja väkivaltaisuuden yhteydestä ei katkeaisi, jätettiin ohjelmassa myös kertomatta monia pahoinpitelyyn liittyviä tosiasioita. Itse saamieni tietojen mukaan tuomittu oli lopettanut kamppailulajien harrastamisen jo muutama vuosi sitten. Lisäksi tekijä oli ollut pahoinpitelyn aikaan ilmeisesti huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Toisin sanoen ohjelmassa yhdisteltiin valikoiden sensaatiohakuisuuteen sopivia aineksia.
Todellisuudessa kamppailulajit, kuten judo, nyrkkeily tai vaikka vapaaottelu, ovat erittäin vaativia ja harrastajiaan monipuolisesti kehittäviä. Kyse on yksinomaan urheilusta – ei väkivallasta, saati sitten väkivaltaisen käytöksen kannustamisesta. Esimerkiksi vapaaottelu on erittäin kovaa treeniä, jonka parissa pääsee haastamaan itseään. Lisäksikään ottelutaitojen oppiminen ei käy käden käänteessä, vaan tekniikoiden omaksuminen vaatii harrastajaltaan paljon itsekuria ja merkittävää panostusta treenaamiseen.
Voitaisiinkin väittää, että kamppailuharrastuksen edellyttämä omistautuminen ja muiden muassa sen myötä kasvava itsekontrolli nimenomaan vähentää harrastajan taipumuksia väkivaltaan. Tutkimuksissa onkin todettu, että esimerkiksi traditionaalisten kamppailulajien avulla on onnistuttu vähentämään nuorien väkivaltaista taipumusta ja käyttäytymistä.
Keskustelua kamppailulajien ja väkivallan suhteesta varmasti tarvitaan, mutta se pitäisi käydä mahdollisimman objektiivisella perustalla, eikä painottaen näkökulmaa suuntaan taikka toiseen.