Euroalueen valtiovarainministerit pääsivät tiistaiyöhön jatkuneessa kokouksessaan Luxemburgissa sopuun Suomen edellyttämistä vakuuksista Kreikalle annettavasta lisätuesta. Vakuusjärjestely muistuttaa sitä ratkaisua, jonka Suomi neuvotteli elokuussa Kreikan kanssa, mutta joka ei kelvannut muille euromaille.
Uusi järjestely on avoin kaikille euromaille, mutta muut maat eivät sitä ole halunneet.
Vakuuksien hintana Suomi joutuu maksamaan kerralla osuutensa vuonna 2013 aloittavan Euroopan pysyvän vakausrahaston pääomiin, kun muut maksavat omansa viiden vuoden aikana. Suomen osuus on 1,4 miljardia euroa. Lisäksi Suomi saa osuudestaan hieman pienempää korkoa kuin muut maat.
Vakuudet muodostuvat siitä, että euromaiden vakausjärjestelmä tallettaa erilliselle tilille asteittain varoja, jotka voivat nousta korkeintaan 20 prosenttiin Suomen lainatakauksen arvosta. Nämä rahat sijoitetaan turvallisina pidettyihin joukkovelkakirjoihin.
Jos Kreikka suoriutuu sille annettujen lainojen maksusta, tilin varat jäävät rahastolle. Jos lainat jäävät maksamatta, Suomi saa nämä vakuudet. Varat ovat kuitenkin jäädytettyinä tilillä niin kauan kuin väliaikaisen vakausjärjestelyn lainat ovat voimassa eli jopa 30 vuotta, ja keräävät sinä aikana tuottoa.