Koulukuvausta harjoittavien valokuvaamoiden hinnat vaihtelevat huomattavasti. Tämä käy ilmi Lounais-Suomen aluehallintoviraston toukokuussa 2011 tekemästä valtakunnallisesta koulukuvien hintavertailusta.
Halvimmillaan koulukuvalajitelman voi saada reilulla kympillä ja kalleimmillaan 51 eurolla keskihinnan ollessa noin 22 euroa. Kyselyyn vastasi 43 yritystä eri puolilta Suomea.
Selvityksen mukaan myös lisätilauksina myytävien erikoiskuvien hinnat vaihtelivat huomattavasti. Niin ikään lisätilauskuvien postikulut vaihtelivat kuvien hintaan sisältyvistä seitsemään euroon.
Valokuvaamoilta pyydettiin tarjoukset
Selvityksen esimerkkitapauksessa oletettiin, että ala-asteen koulussa on 12 luokkaa, joissa on yhteensä 300 oppilasta. Koulun rehtori esittää tarjouspyynnön yhden ja kolmen vuoden mittaisesta kuvaussopimuksesta syksyllä 2011 järjestettävää koulukuvausta varten.
Selvityksessä vertailtiin kuvaamoiden edullisimpia tarjouksia kuvalajitelmista yhden ja kolmen vuoden kuvaussopimuksissa. Suurimmalla osalla kuvaamoista sopimuksen pituus ei vaikuttanut hintaan.
Kuvaamoiden tarjoamat kuvalajitelmat olivat sisällöltään hyvin erilaisia, mikä vaikeutti hintavertailua. Esimerkiksi muotokuvien lukumäärä kuvalajitelmissa vaihteli yhdestä kolmeentoista. Eniten tarjottu kuvalajitelma sisälsi kaksi postikortin kokoista muotokuvaa, ryhmäkuvan ja tarra-arkin.
Järjestelykorvaus koululle voi nostaa hintoja
Järjestelykorvaus on kuvaamon koululle maksama korvaus siitä, että koulu muun muassa antaa tilan kuvaajan käyttöön.
Lähes kaikkien valokuvaamoiden tarjouksiin kuului järjestelykorvaus, joka oli yhdestä kuuteen euroa oppilaalta. Jos koulu olisi halunnut esimerkiksi viiden euron korvauksen per oppilas, olisi 300 oppilaan koulu saanut 1500 euroa.
Tämän vanhemmat voivat joutua maksamaan kuvien hinnassa. Osa kuvaamoista mainitsi tarjouksessaan, että jos koulu ei halua järjestelykorvausta, tämä voidaan hyvittää kuvalajitelman hinnassa.
Valokuvaamot tarjoavat kylkiäisiä kouluille
Yhden vuoden kuvaussopimuksissa valokuvaamoiden eniten tarjoama lisäetu oli henkilökunnan maksuttomat kuvat. Seuraavaksi yleisintä oli järjestelykorvauksen tarjoaminen. Lisäksi tarjottiin muun muassa luokkakuvia arkistokansiossa koululle.
Kolmen vuoden kuvaussopimuksiin kuului enemmän lisäetuja, kuten 500–900 euron suuruinen korvaus koululle. Korvaus saattoi olla esimerkiksi stipendirahasto. Muita lisäetuja koululle olivat lähinnä tavaralahjat, kuten digikamerat.
Opetushallitus suositti kesäkuussa antamassaan ohjeistuksessa, ettei järjestelykorvausta maksettaisi eikä tavarakylkiäisiä annettaisi. Koulut voivat kuitenkin periä valokuvaamoilta rahakorvausta kouluille aiheutuneiden lisämenojen kattamiseksi.
Selvityksessä mukana olleet valokuvaamot valittiin internetistä löytyvien yhteystietojen perusteella. Mukana oli yhteensä 58 kuvaamoa, joista 46 harjoitti koulukuvausta. Palautusaikaan mennessä vastanneita oli 43.