Militantin äärioikeiston nousulle on haettu selityksiä persoonallisuushäiriöistä, internetistä, tietokonepeleistä ja poikia laiminlyövästä koululaitoksesta, ja ties mistä. Vähän huomiota ovat saaneet taloustutkijat, jotka ovat varoitelleet EU:n ja Ekp:n finanssipolitiikasta. Se muistuttaa Saksan Weimarin tasavallan talouspolitiikkaa ennen Hitlerin valtaannousua.
Suomi liitettiin euroon ilman kansanäänestystä ja vastoin Martti Ahtisaaren vaalilupausta hänen presidenttikaudellaan 1.1.1999. Mukaan olisi tullut ottaa vain Saksan tyyppisessä suhdannekierrossa olevia ja Saksan kaltaista talouspolitiikkaa noudattavia maita. Niin ei tehty.
Euro luotiin Saksan D-markan pohjalle, mutta sen päätarkoitus on Euroopan liittovaltion edistäminen. Siksi mukaan otettiin varoituksista huolimatta maita, jotka eivät täyttäneet EU:n Maastrichtin konvergenssikriteereitä. EU hyväksyi ja katsoi läpi sormien taloustilastojen peukalointia. Nimeltä mainittiin 1995-98 ainakin Kreikka, Italia, Belgia ja Espanja. Tilastokikkailu jatkui ja ongelmat peitettiin velalla.
Euron kriisi puhkesi keväällä 2010, kun lähes vararikkoon ajautuneelle Kreikalle koottiin ensimmäinen tukipaketti. Mitä nyt pitäisi tehdä, kun velkakriisi on räjähtämässä käsiin? Olen etsinyt taloustieteilijöiden vastauksia. Ainakin 15 professoria ja tohtoria – joukossa taloustieteen Nobelin saaneita – ehdottaa Kreikan erottamista eurosta.
Sitä ei tehdä, koska EU-liittovaltio vaarantuisi.
Kahden tutkijan näkemyksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. He ovat emeritusprofessorit Robin Hahnel (Portland State University, USA) ja Joachim Starbatty (Universität Tübingen, Saksa). Hahnel tunnetaan Yhdysvalloissa marxilais-keynesläisesti orientoituneena. Starbatty oli Saksan kristillisdemokraattien neuvonantaja, kunnes alkoi arvostella eurovaluuttaa.
Robin Hahnelin mukaan eurokriisin aiheuttamat budjettileikkaukset ja yksityistämiset pahentavat taantumaa ja lisäävät työttömyyttä. Valtion vähentäessä kulutusta julkisen sektorin työntekijät ja valtiollisten projektien yksityisen sektorin työntekijät joutuvat työttömiksi tai tulot laskevat. Se johtaa kulutuskysynnän laskuun, joka lisää kulutuksen vähenemistä.
Professori Starbatty muistuttaa, että EU:n ja Euroopan keskuspankin linjaukset muistuttavat suuresti Saksan valtakunnankanslerin Heinrich Brüningin (1885-1970) talouspolitiikkaa ennen Adolf Hitlerin valtaannousua 1933.
Brüning on historiankirjoituksessa vaiettu henkilö. Joku muistaa, että hänen katolisen Zentrum -puolueensa konkordaatti paavi Pius XI:n kanssa vuonna 1933 auttoi Hitleriä valtaan.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt Brüningin talouspolitiikka valtakunnankanslerina 1930–32. Starbatty arvioi häntä Neue Solidarität -lehdessä 5.5.2010.
Myös Brüningin aikana oli talouskriisi. Wall Streetin pörssiromahdus 1929 oli syössyt rahamarkkinat sekasortoon. Kaoottisissa oloissa Brüning asetti tavoitteekseen Saksan luottamuksen palauttamisen kansainvälisillä rahamarkkinoilla. Keynesläisen elvytyksen sijasta Brüning käynnisti laman oloissa julkistalouden leikkaukset, korotti veroja sekä jäädytti ja leikkasi palkkoja. Seurauksena oli olojen huononeminen ja poliittinen tyytymättömyys, jota Hitlerin natsipuolue käytti hyväkseen.
Leikkaaja-Brüning sai aikoinaan liikanimen ”Der Hungerkanzler”, nälkäkansleri. Starbatty huomauttaa, että euroalueella tehdään nyt samaa mitä Brüning teki 1930–32.
Poliittisesti tilanne on vaihtoehdottomampi kuin 1930-luvun Saksassa. Keskeiset eurooppalaiset puolueet ovat sitoutuneet euron pelastamistalkoisiin ja EU-liittovaltion edistämiseen. Kansalaisten silmissä hallitukset tulevat ja menevät, mutta politiikan sisältö on sama olivat vallassa demarit tai konservatiivit. Äärioikeistolaiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet näyttävät aidolta vaihtoehdolta europolitiikalle.
Otollinen tilanne äärioikeiston kasvulle on maissa, missä oikeisto ja vasemmisto yhdessä ovat hallitusvallassa. Itävallan pitkäaikaisen sinipunan (großen Koalitionen) vaihtoehdottomuutta pidetään yleisesti Jörg Haiderin ponnistuslautana.
Ei ole tähtiin kirjoitettua, että historia toistaisi itseään. Olisi silti hyvä nähdä, että rasismi ja äärioikeiston väkivalta eivät selity vain tietokonepelien avulla. Euron suurin haitta on pysyvä massatyöttömyys, jota ylläpidetään poliittisin toimin palkkatason nousun estämiseksi.
Euroopan keskuspankkijärjestelmän tavoite ei ole työllisyys, vaan euron vakaus (perustamissopimuksen 105 artikla kohta 1). Uudet EU:n jäsenmaat sekä laajamittainen maahanmuutto tuovat työmarkkinoille halpatyövoimaa, jonka syrjäytyneet nuoret miehet kokevat uhkana.
Starbatty on oikeassa varoittaessaan EU:n ja Ekp:n finanssipolitiikasta. Se on kuin syöttäisi äärioikeistolle hyvää ruokaa, ja jälkiruoaksi yliannoksina anabolisia steroideja. Kun joukko kasvaa riittävän suureksi, seasta löytyy yksilöitä, jotka ovat valmiita suoraan toimintaan.