Jarmo Lintunen

Sanat jotka säilyvät 32

Runoilija, suomentaja ja akateemikko Kirsi Kunnas, 85, aloitti aikuisten runoilla, mutta ne sanat, jotka todella jäivät, ovat lapsille kirjoitettua runoutta. Tiitiäisen satupuu (1956) uudisti suomalaisen lastenrunouden. Sen lisäksi se jäi kaikumaan meidän kaikkien päihin.

Nyt, kun lapset ovat kasvaneet, tulee tartuttua Satupuuhun aiempaa harvemmin, mutta sen lukeminen kannattaa aina.

Kannattaa lukea ääneen ja uudelleen ilahtua oivalluksista, joihin Kunnaksen nerokkaat riimit antavat lukijalle – niin aikuiselle kuin lapselle – mahdollisuuden. Ja taas luettuaan tämä lukija äimistelee kirjan voimaannuttavaa tenhoa.

Tiitiäisen satupuun lukeminen kannattaa aina.

Lapsuudessani meillä kotona ei luettu runoja. Kattila ja perunat oli kuitenkin tuttu koulusta:

… kiireistä aikaa, tulta on kengissä,

ILMOITUS

laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa,

ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua…

Samoin Tunteellinen siili:

Oi, sanoi siili,

olen tunteellinen siili,

olen hyvä kiltti hellä.

Ja Tiitiäisen tuutulaulu muuten vain:

Tiitiäinen metsäläinen

pieni menninkäinen,

keinuu kuusen kainalossa,

tuutu tuulen kartanossa,

sammuta siniset tähdet.

Aikuisten runoja Kunnas on julkaissut vielä 1980-luvulla, lasten runoja on tullut 2000-luvullakin. Hänet luetaan sodan jälkeen nousseeseen modernistien sukupolveen, jota edustavat myös Aila Meriluoto, Eeva-Liisa Manner, Eila Kivikk’aho ja Anja Vammelvuo.

Kunnas on kuitenkin lasten runon ehdoton kuningatar. 50-luvulla hän rikkoi suomalaisen lastenrunon opettavaisen perinteen ja suhtautui lapsiin vakavasti, luotti heidän älyynsä.

Aika oli muuttunut ja uudelle oli tilaus. Mutta tuolloin uusi ei ole vieläkään vanhahtavaa. Sen todistaa lasten innostus, joka jatkuu sukupolvesta toiseen, vaikka Satupuussa on piikoja, lypsämistä ja muuta useimpien suomalasilasten elämänpiiristä kadonnutta.

Mutta on paljon muutakin: peikkoja, hiisiä, hassuja hahmoja, Jaakko Vaakko Vesirotta.

Vuonna 2004 Kunnas sanoi Kansan Uutisten haastattelussa kirjoittaneensa lapsille, koska uskoo, että kielen haltuunottamisen kautta kehittyy kaiken abstraktin ajattelun pohja.

– Jos kieltä ei saa haltuunsa, koko ajattelun taso laskee. Kirjallisuus opettaa ilmaisemaan, olenko vain kaihoisa vai murheellinen vai onko mulla ikävä. Mikään ei pelkästään paha tai ilkeä, vaan siinä on paljon vivahteita.

Näitä sävyjä Tiitiäisen satupuusta löytyy. Löytyy myös rytmiä.

Muistatteko muuten, mitä tarkoittaa vaivastus? Aivastuksen vaivaa ja sitä että täytyy esiin kaivaa nenäliina niistääksensä nenänpieltä. Totisesti piina!

Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.12.2009