Gage Skidmore

Tunnetun jyrkän oikeistolaisen amerikkalaisen radiojuontajan lausumaa pidetään uutena pohjanoteerauksena Norjan murhenäytelmässä.

Teekutsuliikkeen suosiossa oleva amerikkalainen radiopersoona Glenn Beck rinnasti omassa, usealla kanavalla leviävässä show’ssaan Norjan Utöyan saarella surmatut nuoret Natsi-Saksan nuorisojärjestöön.

Beck sanoi käännettynä suunnilleen näin ”Poliittisella nuorisoleirillä oli ammuskelua, se kuulostaa vähän Hitlerjugendilta. Siis, kuka oikein järjestää lapsille leirejä, jotka ovat pelkkää politiikkaa. Törkeää.”

Beck on jyrkän oikeiston vaikutusvaltaisimpia radiojuontajia. Hän oli aiemmin Rupert Murdochin imperiumiin kuuluvan Fox-kanavan tähtiesiintyjä, mutta hänen ohjelmansa lopetettiin kesäkuussa. Beckin yhä hätkähdyttävämmiksi käyneet kommentit alkoivat karkottaa mainostajia. Lisäksi hänen kuuntelijalukunsa alkoivat laskea.

Beckin päivittäisen radioshow’n välittää nykyään Premiere Radio Networks useilla radiokanavilla ympäri Yhdysvaltoja. Beckin vastustajat käyvät kampanjaa, että hänen ohjelmaansa kohdistettaisiin ilmoittajaboikotti myös sen nykyisillä esityspaikoilla.

Teekutsuliike itse järjestää lapsille ja nuorille leirejä, jossa opetetaan liikkeen nationalistisia, uskonnollisia ja siirtolaisvastaisia periaatteita.