Jussi Joentausta

Lasinkeräysliike kasvaa verkossa, jo 52 500 lupaa noukkia lasinsirut pois.

Roska päivässä -liikkeen ”Rikottu lasi haavoittaa, kerään sen pois” -tempaus nostaa Facebookissa esiin ihmisten ja koirien turhaa, pitkäaikaista kärsimystä.

Ryhmään osallistujat lupautuvat keräämään rikotun lasin pois aina kun mahdollista. Mikäli näkee lasia rikottavan, ryhmään osallistuja lupautuu myös kertomaan rikkojalle teon seuraukset ja auttaa keräämään sirpaleet pois.

Tapahtumasivu on kolmessa päivässä kerännyt runsaasti osallistujia, 50 tuhannen raja meni rikki tänään puolen päivän aikaan.

– Ihmiset kertovat kuvin ja sanoin haavoista ja vammoista, joita ajattelemattomasti rikottu lasi on aiheuttanut heille itselleen, lapsille ja koirille, kertoo Roskaliikkeen perustaja, toimittaja Tuula-Maria Ahonen.

– Lasi on aiheuttanut muun muassa sekä ihmisille että koirille niin suurta verenvuotoa, että kuolema on ollut lähellä. Usein paraneminen kestää kuukausia, siinä missä lasin rikkominen tapahtuu erittäin nopeasti.

ILMOITUS

Sirpaleita on kaikkialla

Tuula-Maria Ahosen mukaan rikottua lasia löytyy kaikkialta, erittäin paljon. Sitä on puistoissa, rannoilla, kaduilla, lenkkipoluilla, lasten leikkipaikoilla…

– Lukuisat pyöräilijät kertovat joutuneensa paikkaamaan pyöränsä kumeja useaan kertaan.

”Naamassa ikuinen arpi muistona järvenpohjassa sojottavasta osittain hajotetusta kaljapullosta”, kertoo eräs osallistuja.

Toinen muistuttaa avojaloin kulkemisen terveellisyydestä, ja harmittelee ettei enää uskalla sitä harrastaa.

Monet ihmettelevät lasin rikkojien toimintaa, mutta koettu kärsimys ja kalliit hoitokulut herättävät myös vihaa. Koirien katkenneet jalkajänteet ja kivuliaat tassuhaavat ovatkin luettavaa, joka saa sapen kiehumaan.

– Tästä huolimatta ihmiset ovat valmiita ennaltaehkäisemään muiden kärsimyksiä keräämällä itse rikotun lasin pois, Ahonen kiittelee.

Rikkoutuvasta lasista kiva ääni

– Oman ja muidenkin kokemusten mukaan yksi lasien rikkojaryhmä on pojat, joiden mielestä rikkoutuvasta lasista ”lähtee kiva ääni”.

– Toivoisin, että vanhemmat lukisivat tapahtumasivultamme yhdessä lastensa kanssa niistä seurauksista, joita tämä ”kiva ääni” tuottaa ihmisille ja eläimille, Tuula-Maria Ahonen sanoo.

Toiseksi rikkojaryhmäksi Ahonen nimeää nuoret alkoholinkäyttäjät. Myös heidän kohdallaan hän peräänkuuluttaa vanhempien ja kavereiden vastuuta.

– Koko kesän kestävän tapahtumamme tavoite on tuottaa turvallisempaa ympäristöä, yhteisvastuuta ja herättää lasinrikkojat ajattelemaan, Ahonen toteaa.

Roska päivässä -liike korostaa jokaisen vastuuta siististä ympäristöstä, joka ennaltaehkäisee roskaamista. Siisti ympäristö myös lisää ihmisten turvallisuudentunnetta.

Muualla verkossa

Rikottu lasi haavoittaa, kerään sen pois- tapahtuma(vaatii kirjautumisen Facebookiin)

Roska päivässä-liike