Sanat jotka säilyvät 25

Ennen kuin gangsteri ehti suoristaa rintamansa eli aseensa ja ruhonsa, minä änkesin vähän nopeammin kuin pikkujoulusta konttaava juhlija hänen kimppuunsa. Smith & Wesson oli yhä oikein päin kädessäni. Saman tien sen piippu oli kiinni naapurin nenässä.

– Irti koopeestä, tai tuli hooällää – haudan lepoa.

Tyylin tunnistaa varmasti jokainen 1960- ja 70 -luvulla mieluummin kioski- kuin kaunokirjallisuutta lukenut julli. Ote on Jerry Cotton -lehden vuoden 1974 viimeisestä numerosta Kilisee, kilisee kalterit, mutta suomalaisen kioskikirjallisuuden suurvisiiri Seppo Tuisku kirjoitti suunnilleen samanlaisia lauseita kymmeniin tarinoihin. Ja aina ne toimivat.

Vuonna 1961 Suomeen rantautunut Jerry Cotton kuuluu ehdottomasti tähän sarjaan. Sitä lukivat nekin, joiden käsissä mikään muu kirjallisuus ei ole pahemmin kulunut. Cottonit myös jättivät pysyvän muistijäljen pariin miessukupolveen. Käykää vaikka katsomassa, mikä kuhina syntyy torilla vanhojen kirjojen kauppiaan ympärille, kun myytävänä on klassisten vuosien Cottoneita.

Ansio Jerry Cottonin menestyksestä kuuluu nimenomaan Seppo Tuiskulle, joka sai lehden vastuulleen vuonna 1968. Hän suomalaisti alunperin saksalaisen lehden. Vähensi väkivaltaa ja toi tilalle rutkasti hurttia huumoria sekä kumma kyllä myös hivenen yhteiskuntakritiikkiä G-miehistä kertoviin juttuihin. Tuisku itse kirjoitti ”vain” 40 tarinaa, mutta hän piti tiukasti ohjia käsissään, että tyyli säilyi yhtenäisenä myös avustajien töissä.

ILMOITUS

Parhaimmillaan noin 40 000 kappaleen levikillään Jerry Cotton oli 1970-luvulla Suomen suurimpia työväenlehtiä.

Kulttuuriväki nyrpisteli, mutta kansa (no, lähinnä miehet) rakastivat sepänsällin seikkailuja, joissa Jerry Cotton, Phil Decker ja viimeinen lahjomaton Neville pistivät konnat kasaan ja jatkoivat sitten iltaa Max Salosen baarissa. Poikkeuksen parempien piirien suhtautumisessa teki akateemikko Matti Kuusi, joka ehdotti Jerry Cottonille suomalaisen työn palkintoa.

Jerry Cottonin menestys loppui kuin seinään, kun saksalainen kustantaja vaati 1980-luvun alussa julkaisemaan saksalaisten tarinoiden käännöksiä. Pari vuotta myöhemmin palattiin vanhaan käytäntöön. Toimituksen laatikkoon merkittiin saksalainen alkuteos, jota uudet ”kääntäjät” Tapani Bagge, Juha Ruusuvuori ja Pekka Kolehmainen eivät usein olleet nähneetkään. Cottonin ja yleensäkin kioskikirjallisuuden aika alkoi silti olla ohi.

Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 23.10.2009