Jussi Joentausta

Terveyden muuttuminen markkinatavaraksi on johtanut siihen, että kehitysmaihin ei ohjaudu palveluja, joilla parannettaisiin niiden perusterveydenhuoltoa.

Meri Koivusalon ja Outi Hakkaraisen mielestä tapahtunut juontaa suunnasta, johon kehitysyhteistyötä ja terveyspalveluja maailmanlaajuisesti on viety. Koivusalo on lääketieteen tohtori ja työskentelee erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Hakkarainen on tietokirjailija ja työskentelee ohjelmasuunnittelijana Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksessa.

Kehitysyhteistyössä ja kansainvälisessä terveyspolitiikassa terveyspalveluja on alettu tarkastella yhä enemmän teollisuuspolitiikan, palvelukaupan ja uusien tuotteiden markkinoinnin näkökulmista.

Terveydenhuollon markkinoistuminen yhdistettynä heikkoon sosiaaliturvaan on erityisen vakava haaste kehitysmaille. Ovathan kattava sosiaaliturva ja toimivat julkiset palvelut edelleen enemmänkin rikkaiden maiden etuoikeus kuin ominaista köyhille maille.

– On tietysti hankalaa sanoa, että aidsin tutkimukseen menee liikaa rahaa, mutta parempi olisi jos kansainvälisessä terveydenhuollossa ei rahoitettaisi yksittäisten sairauksien hoitoa ja torjuntaa, vaan osoitettaisiin tuki parantamaan kehitysmaiden mahdollisuuksia organisoida omaa perusterveydenhuoltoa, sanoo Meri Koivusalo.

Ensin mainitusta on 1960-luvulta kokemuksia, jotka osoittavat linjan pitkällä tähtäimellä kestämättömäksi. Tuolloin todettiin, että on luotava edellytykset terveydenhuollon peruspalvelujärjestelmän parantamiseksi. Nähtiin, että tuettava oli nimenomaan perusterveydenhuoltoa.

ILMOITUS

Nyt on palattu kerran hylättyyn: toimintamalliksi on taas otettu tautikohtainen lähestymistapa.

Tautikohtaiset kampanjat tuovat lisää resursseja yksittäisten tautien hoitoon, mutta ovat tutkijoiden mielestä hyvin ongelmallisia niiden kannalta, jotka sairastavat globaalisti vähemmän kiinnostavia, jo käytettävissä olevin keinoin ehkäistävissä ja parannettavissa olevia tauteja.

Koivusalo ja Hakkarainen näkevät tuen kehitysmaiden peruspalvelujen ylläpitoon olevan globaalien terveysuhkien ja kansainvälisen yhteistyön kannalta välttämätöntä.

He korostavat myös, että sosiaaliturvan ja kehitysyhteistyön vahvistaminen sekä kansainvälisen terveyspolitiikan haasteiden huomioiminen kansainvälisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön painotuksissa sekä sisällöissä on vain ja ainoastaan poliittisen tahdon asia.

Koivusalon ja Hakkaraisen kritisoima kehitys liittyy toimijoiden muutokseen kansainvälisessä terveyspolitiikassa. Aktiivisiksi toimijoiksi on noussut Bill ja Melinda Gatesin säätiön kaltaisia yksityisiä toimijoita sekä tauti- ja ongelmakohtaisia instituutioita ja verkostoja.

Tällainen suuntaus on tuonut terveyssektorille uutta rahoitusta ja näkyy myös kehitysyhteistyön painotuksissa sekä resurssien lisääntymisenä. Maailmanlaajuisten toimijoiden määrän kasvu on johtanut myös Koivusalon ja Hakkaraisen ongelmalliseksi katsomaan lyhytjännitteisyyteen, kokonaisuuden pirstaloitumiseen ja toiminnan tautikohtaiseen eriytymiseen.

Meri Koivusalo & Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into-pamfletti, Like 2011. 122 sivua.

Aiheesta enemmän Viikkolehdessä 3.6. 2011.