Perussuomalaisten kannatus on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan edelleen nousussa ja siitä olisi tullut Suomen suurin puolue. Puolueen kannatus on kasvanut eduskuntavaaleista yli kaksi prosenttiyksikköä ja ylittää jo 22 prosenttia.

Tiedot perustuvat Turun Sanomien, Kalevan, Väli-Suomen lehtien ja Etelä-Suomen Sanomien Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn, johon vastasi vajaat 1 400 suomalaista.

Kokoomuksen kannattajakunta on pysynyt jokseenkin ennallaan. Keskustaa puolestaan kannattaa enää 14,4 prosenttia suomalaisista. Myös SDP:n suosio on jatkanut alamäkeään vaalien jälkeenkin.

Vasemmistoliiton ja vihreiden kannatus on tämän kyselyn mukaan pysynyt samalla tasolla kuin vaaleissakin.

Kyselyn mukaan Perussuomalaisia äänestäneistä yli 90 prosenttia ilmoitti euromaiden tukemisen vaikuttaneen ratkaisuunsa.

Kyselytutkimus tehtiin internetpaneelissa, jonka jäsenet oli koottu puhelimitse väestörekisteristä tehdyllä otannalla. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.