Pintaa syvemmältä
Kun Turkin suuren salaliiton, Ergenekonin, päätutkija Zekeriya Öz maaliskuun viimeisenä päivänä siirrettiin syrjään, tämä tapahtui yllättäen ja ilman selityksiä. Erisuuntaisia selityksiä toki tarjottiin. Toiset totesivat, että siirrosta päättänyt elin, tuomarien ja syyttäjien neuvosto (HSYK), kuuluu Turkin vanhan vallan päälinnakkeisiin ja siten haluaa rajoittaa Ergenekonin tutkintaa. Toiset taas olivat varmoja siitä, että siirron takana oli hallitus, joka oli huolissaan lehtimiesten pidätysten aiheuttamasta kansainvälisestä kohusta ja sen vaikutuksesta EU-neuvotteluihin ja sen vuoksi halusi vähentää tämäntyyppisiä riskejä.
Tilanne on Turkille tyypillinen. Tapahtumien tausta jää tuntemattomaksi ja niitä tulkitaan eri tavoin. Erilaisiin salaliittoihin uskotaan kernaasti. Maa on jakautunut leireihin ja niissä leireissä on oma totuus, oma tulkinta. Aika harva on leirien ulkopuolella. Vuodesta 2002, jolloin nykyinen hallituspuolue AKP sai parlamentissa enemmistön, se on muodostanut toisen, jonkin verran uskonnollisesti värittyneen leirin, kun taas ”vanhan vallan” puolueet muodostavat toisen leirin, joka puolustaa Kemal Atatürkin vallankumouksen perinteitä, joihin keskeisesti kuuluu tiukka uskonnonvastaisuus. Tähän leiriin kuuluu kemalistien tasavaltalaispuolue CHP sekä oikeistolainen MHP, jolla viime vuosikymmeneen asti oli oma terroristisiipensä Harmaat sudet.
Koska Turkki edelleenkin valtaosaltaan on islaminuskoisten maa, kemalistien leiri on tukeutunut varsin pieneen vähemmistöön, joka on johtanut maata Atatürkin ajoilta näihin päiviin asti. Tähän eliittiin ovat kuuluneet upseerit, tuomarit ja muut oikeuslaitoksen edustajat, yliopistomiehet, opettajat ja virkamiehet. Tämän eliitin etujen ja sen aatemaailman puolustaminen tarkoittaa tänään oikeistolaisuutta, vaikka CHP vanhastaan on katsonut olevansa sosialidemokraattinen puolue. Nykyinen hallituspuolue AKP taas on ajanut eliitin ulkopuolella olevien ryhmien etuja ja on siten ollut Atatürkin jälkeisen ajan eniten uudistuksia aikaansaava puolue, vaikka se on arvoiltaan konservatiivinen.
Tilanne on Turkille tyypillinen. Tapahtumien tausta jää tuntemattomaksi ja niitä tulkitaan eri tavoin.
Özin siirtoa pois Ergenekonin tutkinnasta on siten arvioitu uudistajien leirissä lähinnä kielteisenä ja uudistuksia jarruttavien leirissä myönteisenä asiana. Leirien ulkopuolella on nykyään myös ryhmä liberaaleja, jotka kannattavat nopeampia uudistuksia ja tähdentävät varsinkin sananvapautta. Ryhmä on pieni, mutta tärkeä.
Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti Orhan Kemal Cengiz, joka arvelee, että Öz ei saanut siirtoa lehtimiesten vangitsemisen vuoksi vaan koska hän lähestyi liian arkaa aluetta. Hän oli juuri ryhtynyt penkomaan kahden raamattukustantamossa työskentelevän turkkilaisen ja yhden saksalaisen murhaa Malatyassa vuonna 2007. Miehiä kidutettiin ennen kuin heidän kurkkunsa leikattiin auki. Syylliset otettiin kiinni, mutta tuomioistuinkäsittely on ollut hidas ja taustavoimiin ei ole uskallettu kajota. Vuonna 2008 santarmiston alueellinen komentaja ilmiannettiin murhien toimeksiantajaksi. Santarmisto on Turkin puolustusvoimien neljäs aselaji ja siihen kuuluvat maaseudulla toimivat poliisivoimat. Santarmiston salainen tiedusteluosaston JITEM:n on katsottu olevan vastuussa tuhansien kurdiaktivistien murhista menneinä vuosikymmeninä, vaikka koko JITEM:n olemassaoloa vielä kiistetään.
Monet tiedot viittaavat kuitenkin siihen, että johtavat sotilaspiirit, eräiden teologien avustuksella, jo 2003 olivat valinneet kristityt lähetyssaarnaajat syntipukiksi maata repiviin ristiriitoihin. Eräs JITEM:n agentti soluttautui protestanttien piireihin ja valittiin jopa pastoriksi, mutta ”kääntyi” takaisin muslimiksi ja aloitti ”paljastusten” vyöryn kristittyjen katalista aikeista islamin syrjäyttämiseksi, vaikka protestanttien määrä on Turkissa alle 5 000. Kampanja kristittyjä vastaan huipentui Malatyan murhiin, joiden toivottiin johtavan laajempaankin kriisiin.
Zekeriya Özin syrjäyttäminen Ergenekonin tutkinnasta on tuonut monien mieleen ankaralaisen syyttäjän Doğan Özin kohtalon vuonna 1978. Hän oli ilmeisesti ensimmäinen syyttäjä, joka tutki Turkin Gladion eli ”syvän valtion” toimintaa. Katutaistelut oikeisto- ja vasemmistoryhmien välillä olivat kiihtyneet, mutta Öz tuli niitä tutkiessaan siihen tulokseen, että yksi ainoa taho oli molempien osapuolten takana. Hän sanoi vaimolleen tammikuussa 1978: ”Joissakin tutkimissani välikohtauksissa jäljet johtavat korkeille paikoille valtion sisällä. Minua alkaa pelottaa, mutta jonkun täytyy puuttua siihen.”
Doğan Öz luovutti väliraportin tutkimuksistaan pääministeri Bülent Ecevitille. Siinä hän totesi, että levottomuudet eivät olleet anarkistien aikaansaannoksia vaan että niiden tarkoitus oli kaataa hallitus. ”Todellisuudessa pyritään nyt tuhoamaan Ecevitin hallituksen toiveet täysin toimivan demokratian varmistamisesta ja korvaamaan se täysimittaisella fasistisella järjestelmällä.”
Tämän toiminnan takana olivat kontragerillajoukot, joilla oli läheiset yhteydet CIA:han sekä Iranin ja Israelin salaisiin palveluihin: ”Nämä järjestöt haluavat muuntaa valtionkoneiston näihin tarkoituksiin sopivaksi rakenteeksi ja nostaa demokratianvastaisia liikkeitä valtaan.”
Tämä salainen verkosto oli pääesikunnan sotaosaston alainen, mutta pyrki Özin raportin mukaan myös tavoittamaan tavallisia kansalaisia toimimalla puolueiden, kansallismielisten ammattiliittojen, joidenkin työnantajayhdistysten sekä kansallismielisten opiskelijajärjestöjen sisällä. Oikeistopuolue MHP osallistui siviilien kouluttamiseen taisteluun sissejä vastaan.
”Suunnitelma on esittää joitakin vasemmistolaisia liikkeitä toiminnan kohteina, huijata tavallista kansaa, vaatia poikkeustilaa ja tämän jälkeen ottaa vallan vaalien kautta tai, mikäli tämä ei onnistu, kaappauksen kautta”, Öz kirjoitti.
Hän suunnitteli syytteiden nostamista pääesikunnan sotaosaston johtohenkilöitä vastaan. Kaksi kuukautta raportin esittämisen jälkeen, maaliskuussa 1978, hänet kuitenkin murhattiin. Murhaaja tunnistettiin ja tunnisti itsekin tekonsa. Hän tuomittiin kuolemaan, mutta syyskuussa 1980 (Özin ennustuksen mukaisesti) tapahtunut sotilaskaappaus saattoi murhaajan vapaalle jalalle.
Kahden syyttäjän tapaukset osoittavat vehkeilyjen säilyneen melko samantapaisina kuluneen 33 vuoden aikana. Turkki on kuitenkin muuttunut tänä aikana. Vanhat keinot eivät enää toimi.