Lehtikuva/ MARWAN NAAMANI

Rauhantutkimuksen veteraani Johan Galtung kuvaa Libya-operaation raadollisuutta ja luotaa tulevaa.

Hyökkäys Libyaan on ollut pitkään työn alla. Yhdysvallat on suunnitellut Muammar Gaddafin kaatamista siitä asti, kun tämä vuonna 1969 syrjäytti kuningas Idrisin sotilaskaappauksella.

CIA perusti vuonna 1981 Libyan kansallisen pelastusrintaman (NFSL) ja aseisti sen sotajoukon, joka teki useita iskuja 1980-luvulla. NFSL:n edustaja Ibrahim Sahad käynnisti helmikuussa 2011 mielenosoitukset, jotka johtivat nykyiseen kriisiin. Toisin kuin Tunisiassa ja Egyptissä, Libyan protesti muuttui nopeasti aseelliseksi.

Britit ja ranskalaiset sopivat marraskuussa sotilasyhteistyöstä ja alkoivat viimeistään tammikuun lopussa suunnitella hyökkäystä Libyaan.

Verrattavissa
Tiibetiin 1959

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska vakuuttivat Libyan oppositiolle, että niillä oli suunnitelma sen auttamiseksi aseellisessa yhteenotossa.

Vastaavaa nähtiin Tiibetissä 1959. Yhdysvaltalaiset Kenneth Conboy ja James Morrison julkaisivat 2002 kirjan The CIA’s Secret War in Tibet, jossa kerrotaan, miten Yhdysvaltain salainen palvelu pani pystyyn vastarintaliikkeen Tiibetissä. Kirjan mukaan jopa Dalai-lama oli CIA:n palkkalistoilla ja hyväksyi suunnitelmat aseellisesta kansannoususta.

ILMOITUS

Pepe Escobar kertoi Asia Times -lehdessä huhtikuun alussa diilistä, jolla Yhdysvallat hankki Arabiliiton siunauksen Libyan lentokieltoalueelle antamalla Saudi-Arabialle luvan miehittää Bahrain.

Escobarin lähteet ovat nimettöminä esiintyviä YK-diplomaatteja. Eräs heistä kertoo, että hänen maansa ei voinut tukea lentokieltoaluetta koskevaa päätöslauselmaa, koska sen mielestä Libya, Bahrain ja Jemen olivat rinnastettavia tapauksia ja kaikkiin olisi pitänyt lähettää tutkimusryhmä.

Tähtäimessä öljy
ja tukikohdat

Escobar muistuttaa, että lentokieltoaluetta tukevaa päätöstä oli tekemässä Arabiliiton 22 jäsenestä vain 11, joista Algeria ja Syyria vastustivat. Hanketta kannattivat lähinnä Persianlahden rikkaat öljyvaltiot.

Siitä alkoi Naton ensimmäinen sota Afrikassa. Oletettavia tavoitteita ovat tukikohtien saaminen Libyasta, pääsy Itä-Libyan öljyvaroille ja uusliberalistisen talousjärjestelmän edistäminen.

Yhdysvaltain ja lännen ulkopolitiikka on aina perustunut omien etujen ajamiseen, vaikka hyväuskoisille on kerrottu jotain muuta. Kaksoisvalheilla, joiden mukaan vuoden 2001 terrori-iskut valmisteltiin Afganistanissa ja Irakilla oli joukkotuhoaseita, oikeutettiin nuo sodat.

Myös Libyan kriisi on lännen aikaansaannos. Länsi luotti siihen, että Gaddafin kaltainen hullu on helppo usuttaa ainakin uhkailemaan. Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi?

Kolme vaihtoehtoa

Ensimmäinen ennuste: oppositio ja Nato voittavat sodan. Klaanien ristiriidat kuitenkin jatkuvat, sillä beduiinit arvostavat rohkeutta ja kunniaa jopa enemmän kuin voittoa. Tuloksena voi olla toinen Irakin sota tai vielä pitempi selkkaus.

Toinen ennuste: pattitilanne, joka jakaa maan öljystä rikkaaseen itään ja Gaddafin länteen. Välittäjän avulla pitäisi antaa Gaddafin luopua vallasta kunniallisesti ja toteuttaa demokratia, jossa Libya jäisi libyalaisille, ei lännen vasalliksi. Välittäjänä voisi onnistua Turkki puolueettomien maiden, kuten Saksan ja Bric-ryhmän – Brasilian, Venäjän, Kiinan ja Intian – tuella.

Kolmas ennuste (joka olisi varmasti toteutunut ilman Natoa): Gaddafi voittaa, mutta länsi ei voi hyväksyä sitä. Kuten Serbian Slobodan Milosevicia, Gaddafiakin uhattaisiin pääkaupungin pommituksilla, ellei hän suostu lännen vaatimuksiin. Ehkä paikalle voitaisiin kutsua se suomalainen, joka välitti uhkavaatimuksen Milosevicille ja sai myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon.

*Johan Galtung on rauhantutkimuksen professori sekä rauhan-, kehitys- ja ympäristöverkosto Transcendin perustaja.