Pintaa syvemmältä
– Mitä pitää uskoa Turkin hallituksesta? kysyi vanha ystäväni.
– Tilanne on tuntunut menevän parempaan suuntaan, mutta nyt Orhan Pamuk on taas saanut tuomion.
Pystyin vakuuttamaan, että Turkin hallitus mitä todennäköisimmin olisi estänyt tämän tuomion, jos sillä olisi ollut valtaa siihen, maahan saa siitä taas kerran huonoa mainetta maailmalla. Mutta Turkki on siinä mielessä oikeusvaltio, ettei hallitus voi määrätä oikeudenkäynneistä tai tuomioista.
”Pamukin pitäisi keskittyä kirjoittamaan romaanejaan.”
Sen sijaan sopii kyllä kysyä missä määrin tapauksen käsittely oikeudessa ja tuomio vastaa meidän oikeuskäsitystämme. Pamukia syytettiin aikoinaan sveitsiläislehdelle vuonna 2005 antamastaan haastattelusta, jossa hän sanoi, että ”murhasimme 30 000 kurdia ja miljoona armenialaista” vuosina 1915–23. Tämä rikossyyte kuitenkin kaatui. Sen sijaan äärikansallismielisen asianajaja Kemal Kerinçsizin ja neljän muun esittämät vaatimukset tämän haastattelun aiheuttamien henkilökohtaisten kärsimysten korvaamisesta on käsitelty tähän päivään asti. Alempi oikeus on katsonut, kahteenkin kertaan, että näillä henkilöillä ei tässä tapauksessa ole oikeutta esittää vaatimuksia, mutta ylempi oikeus on myös kahteen kertaan ollut toista mieltä ja palauttanut jutun alioikeudelle, joka kolmannella kerralla alistui ja tuomitsi Pamukin maksamaan korvauksia 3 000 euron edestä näiden henkilöiden loukatuista tunteista.
Ilmankos Turkin tuomioistuimet ovat niin ylityöllistettyjä, että oikeudenkäynnit yleensä kestävät vuosia.
Wikileaksin äsken julkaiseman amerikkalaisen diplomaattisähkeen mukaan EU:n silloinen laajentumiskomissaari Olli Rehn oli vuonna 2005 pyytänyt Pamukille tukea sekä Turkin silloiselta ulkoministeriltä Abdullah Güliltä että pääministeri Recep Tayyip Erdoganilta. Gül suhtautui tähän myönteisesti, kun Erdogan taas vastasi happamasti: ”Pamukin pitäisi keskittyä kirjoittamaan romaanejaan”. Tämä siitä huolimatta, että Erdogan, silloin Istanbulin pormestari, aikoinaan joutui yli vuodeksi vankilaan lausuttuaan Turkin kansallisrunoilijan runon, jossa minareetteja verrattiin pistimiin.
Jos Pamukin tuomioon on helppo ottaa kantaa, on huomattavasti vaikeampaa sanoa, miten pitäisi suhtautua toimittajien äskeisiin pidätyksiin Turkissa. Neljä Oda TV-nimisen verkkolehden neljä työntekijää pidätettiin epäiltyinä toimimisesta Ergenekon-salaliiton eräänlaisina apureina ja sen ohella kaksi tunnettua lehtimiestä, Ahmet Šik ja Nedim Šener, toimitettiin myös telkien taakse.
Tämä johti huolestuneisiin, joskus jopa hysteerisiin kannanottoihin Yhdysvalloissa. Oikeistojuutalaisessa Commentary-lehdessä Michael Rubin kuvaili kuinka ”Erdoganin Ruskeapaidat” olivat öisissä iskuissa pidättäneet riippumattomia ja kriittisiä lehtimiehiä. Jotta viittaus Hitleriin ei jäisi huomaamatta Rubin vielä varoitti Turkin luisumisesta diktatuuriin ja nimitti maata poliisivaltioksi.
Rubin kuuluu niihin Israelia kannattaviin oikeistopiireihin Washingtonissa, jotka eivät anna Erdoganille anteeksi hänen kritiikkinsä Israelin Gazan sotaa kohtaan. Hän on usein vieraillut Turkin sotilasakatemioissa luennoimassa Lähi-idästä.
Turkissa Oda TV:n pidätyksiä ei liberaalipiireissä ole suuremmin kummasteltu. Tämä äärikansallismielinen verkkolehti on tunnettu hallituksenvastaisuudestaan ja tendenssimäisistä jutuistaan. Poliisitutkinnassa löytyi ohjeellinen asiakirja ”Kansallinen media 2010”, jossa joku – toistaiseksi tuntematon – taho on antanut ohjeita, millaisia ”uutisia” pitää tehtailla: Ergenekon-jutun tutkintaa vastaan, armeijan puolesta, hallituspuoluetta AKP:ta vastaan, Gülen-liikettä vastaan jne.
Gülen-liike, uskontopohjainen, kansainvälisesti toimiva kansansivistysliike, on Turkin oppositiopiireissä se kaikkein suurin paha, salainen voima, joka vastaa CIA:ta monen vasemmistolaisen mielikuvissa. Sivistynyt ja valistunut turkkilainen ystäväni kauhistui, kun kerroin seuraavani Turkin tapahtumia mm. Zaman-lehden englanninkielisen version kautta – ”sehän on Gülenin lehti ja levittää vaarallista propagandaa, varo sitä”. Hän oli selvästi itse varonut koskemasta siihen. Minä taas olen pitkään seurannut sitä päivittäin ja todennut sen olevan huomattavasti tasokkaampi ja monipuolisempi kuin oppositiota lähellä oleva Hürriyet-lehden englanninkielinen versio, jota myös katson päivittäin.
Güleninvastaisten voimien keskeinen väite on, että liike on soluttautunut poliisivoimiin, mutta en ole huomannut minkäänlaista näyttöä tälle. Ei tunnu luontevalta, että lähinnä koulujen ylläpitoon keskittyvä liike välittäisi poliiseista, eiväthän ne toimi itsenäisesti, vaan sisä- ja oikeusministeriöiden alaisuudessa. Ajatuksen on täytynyt syntyä oppositiovoimien piirissä, jotka ovat tottuneet siihen, että armeija kulkee tasatahdissa heidän kanssaan ja pelännet, että poliisi voisi muodostaa kilpailevan voiman.
Oda TV:n tutkinnassa on myös käynyt ilmi, että yhtiö on pyrkinyt ostamaan suurinta oppositiopuoluetta CHP:ta lähellä olevan TV-aseman Halk TV:n. CHP:n nykyinen puheenjohtaja on kannattanut myyntiä, mutta edellinen johtaja Deniz Baykal on vastustanut sitä ja toistaiseksi estänyt kauppaa. Baykalhan joutui väistymään paikaltaan, kun julkisuuteen tuli, toistaiseksi tuntemattomalla tavalla, video hänen sänkyhommistaan entisen sihteerinsä, nykyisen kansanedustajansa kanssa.
Nyt Oda TV:n sähköisten muistiinpanojen joukossa löytyi merkintä Baykalin pakottamisesta myyntiin sopivin keinoin. Oda TV lähettikin nuoren naispuolisen reportterin haastattelemaan Baykalin, jonka jälkeen reportteri väitti Baykalin käyneen häneen kiinni. Ilmeisesti suunnitelma kuitenkin meni pieleen. Nyt helposti tulee mieleen, että ensimmäinenkin Baykal-operaatio on voinut olla Oda TV:n tuottama.
Yhtiön toimituksesta on löytynyt paljon eri tahoilta kerättyjä henkilötietoja, joita on ainakin joissakin tapauksissa käytetty kiristykseen tai kostoon. Eräs lehtinainen joutui kokemaan, että joka kerta kun hän oli kirjoittanut Ergenekon-jutun tutkinnasta jutun, Oda TV julkaisi kommentin jonka sisälsi tietoja hänestä tai hänen perheestään. Hän ei kuitenkaan lannistunut, vaikka tämä tapahtui 60 kertaa!
Oda TV:n puolesta ei siis ole noussut kansanliikettä, sen sijaan Ahmet Šikin ja Nedim Šenerin tapaukset ovat ongelmallisempia, niistä enemmän kahden viikon päästä.