Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Vihreät väittää vasemmiston hylänneen nuoret.

Vasemmisto on siirtämässä nuorten rahat vanhoille. Tällainen viesti kulki vaaliviikolla sosiaalisessa mediassa.

– Ihan puppua. Tässä selkeästi valehdellaan, että meillä on tämmöinen uusi kuppaus, vasemmiston poliittinen sihteeri Jussi Saramo sanoo.

Kyse on työeläkkeiden korotuksiin vaikuttavasta taitetusta indeksistä, vaalikenttien kestopuheenaiheesta, josta nuoret usein eivät ole kuulleetkaan. Vasemmistoliitto on vuosia vaatinut työeläkkeiden tasoa määrittävän taitetun indeksin korvaamista niin sanotulla puoliväli-indeksillä. Näin eläkkeet eivät jäisi jälkeen palkansaajien ansiokehityksestä.

Tässä selkeästi valehdellaan, että meillä on tämmöinen uusi kuppaus.

Indeksiasia tuli esiin taas tiistaina Helsingin Sanomien vaalikeskustelussa, jossa hallitusrintama eli keskusta, kokoomus, vihreät ja Rkp piti vaatimusta vastuuttomana ja liian kalliina.

Taitetusta indeksistä luopumista vaativat myös Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Demareiden kanta on monimutkaisempi.

ILMOITUS

Keinotekoista

Nettikampanjan taustalla on ryhmä vihreitä aktiiveja, joiden mielestä indeksimuutos tyhjentäisi eläkerahastot suurten ikäluokkien eläkkeisiin. Väritettyä viestiä vasemmisto kannasta lähti keskiviikkona monelta taholta.

Muun muassa vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kirjoitti Facebookissa:

– Paljonko nykyisten nuorten pitäisi oikeasti maksaa eläkemaksuja? Ei voi kuin todeta, että nyt Vasemmistoliitto totaalisesti hylkäsi nuoret!

Vihreät jatkoi hyökkäystä vielä perjantaina. Puoluetoimistolta tuli tiedote kansanedustaja Ville Niinistön kirjoituksesta Vihreiden blogissa, jossa tämä palasi asiaan.

– Hämmentävintä on, että pari-kolmekymppisten äänitorvena mielellään esiintyvä Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on ryhtynyt ajamaan kansantaloudelle kallista, erityisesti hyvätuloisia eläkeläisiä hyödyttävää uudistusta, Niinistö kirjoittaa.

Niinistön mukaan taitetun indeksin poistaminen tarkoittaisi kohtuutonta taakkaa kolmekymppisille ja sitä nuoremmille.

Saramo muistuttaa, että vasemmisto on äänestyttänyt indeksistä vuosia eduskunnassa, eikä sitä silloin ole kukaan pitänyt nuorten ryöstämisenä.

Hän arveleekin, että vihreisiin on iskenyt vaalipaniikki. Helsingin Sanomien tiistaina julkistama kyselytulos osoitti laskua vihreiden kannatuksessa.

– Tämä sukupolvisota on keinotekoinen. On ikävää, kun ihmisiä huijataan, hän sanoo.

Kolmikantakysymys

Saramo toteaa, että vasemmiston vaatima puoliväli-indeksi on oikeudenmukaisempi kuin taitettu indeksi, mutta kumpikaan ei ole ratkaiseva tekijä siinä, riittääkö raha eläkkeisiin.

– Indeksien ero ei ole suuri. Esimerkiksi pörssikurssit vaikuttavat enemmän siihen, miten eläkerahastojen varat kehittyvät.

Saramo arvioi nuorten aikanaan saamiin eläkkeisiinkin vaikuttavan enemmän kiistanalainen elinikäkerroin kuin indeksin mahdollinen muuttaminen.

– Ei taitettu indeksi nuorten rahoja kuppaisi, vaan käytännössä pääosin yritysten rahoja, hän sanoo.

– Indeksin muuttaminen on iso asia, mutta se ei ole meidän kärkiteemoissakaan mukana, sillä se on kolmikanta-asia eivätkä työmarkkinajärjestöt ole valmiita muutokseen.

Vääntöä eläkeiästä

Vasemmistoa syytellään samalla siitä, että se päästäisi ihmiset aikaisin eläkkeelle, kun se vastustaa eläkeiän mekaanista nostamista. Sitäkin pidetään törkeytenä nuoria kohtaan.

– Tämä on absurdia tilanteessa, jossa meillä on kasvava rakenteellinen työttömyys ja iso nuorisotyöttömyys. Ne, jotka menevät eläkkeelle, vapauttavat tilaa nuoremmille, Saramo sanoo.

Hän ihmettelee sitä, että valinnanvapautta korostavat vihreät haluavat pakottaa ihmiset pysymään nykyistä vanhemmaksi työelämässä.

– Meidän vuoden 2004 eläkeuudistushan on toiminut loistavasti. Todellinen eläkkeelle jäämisen ikä on noussut enemmän kuin monessa maassa, jossa ikärajaa on yritetty nostaa pakolla.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!