Vihreiden vaalikahvilan ikkunan rikkoutuminen Jyväskylässä ei ollutkaan viharikos. Ikkuna särkyi kun päihtynyt yöllinen kulkija vahingossa horjahti lasia päin.

Iltasanomat kerkesi jo uutisoida Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevan vaalikahvilan ikkunan rikkoutumisen dramaattisesti vaalivihan leviämisenä: ”Nyt iskettiin vihreiden kahvilaan”.

Keski-Suomen vihreiden toiminnanjohtaja Veikko Ahola kertoi uutisessa huomanneensa, että ”vaalien alla on nyt ollut aiempaa enemmän aggressiivisia tekoja”.

”Kyllä täällä on ollut aiempaa vihaisempi ilmapiiri. Meillä oli samassa paikassa vaalikahvila myös kuntavaalien 2008 alla, eikä silloin ollut mitään ongelmia”, Ahola totesi lehden mukaan.

Keskisuomalaisessa (13.4.) Jyväskylän Vihreiden ehdokas Nico Holmberg totesi tapauksen kertovan ”sellaisesta omituisesta vihasta erilaisia ajattelukantoja kohtaan sekä pahasta olosta”.

Jyväskylän Ylioppilaslehti tiesi keskiviikkona kertoa verkkosivuillaan tapauksen todellisen kulun, joka ilmeisesti oli käynyt selville heti yöllä. Viereisen Vakiopaine Barin ravintoloitsijan mukaan humalassa ollut vanha mies oli kaatunut ikkunan läpi ja saanut haavan päähänsä.

Ylioppilaslehden tietojen mukaan ravintoloitsija oli kertonut jo ennen kuvausryhmien ja toimittajien saapumista vihreille ikkunan rikkoontuneen tapaturmaisesti.