Lapsilisän korotus ei hyödytä lainkaan toimeentulotukea saavia. Korotus vähennetään perheen toimeentulotuesta. Näin on ollut vuodesta 1994. Sitä ennen lapsilisä oli niin sanottua etuoikeutettua tuloa eli sitä ei vähennetty toimeentulotuesta.
Vuonna 1994 korotettiin samalla lapsen perusosaa toimeentulotuen määrittelyssä niin, että se suurin piirtein korvasi sen menetyksen, joka aiheutui lapsiperheille siitä, että lapsilisä alkoi vähentää toimeentulotukea. Tohtori Pertti Honkasen analyysi osoittaa, että samalla jonkin verran nipistettiin (varmaankin lamaan vedoten) eli lapsen perusosan korotus ei täysin korvannut sitä määrää, jolla lapsilisä vähensi toimeentulotukea. Lapsiperheet kärsivät jonkin verran. Vaikutus vaihteli riippuen lapsiluvusta, lasten iästä ja kuntaryhmästä.
Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Sitä ilmentää se, että tukeen vaikuttavat vähentävästi lähes kaikki hakijan tulot ja varallisuus. Myös esimerkiksi lapsen elatustuki vähentää toimeentulotukea.
Lapsilisien reaaliarvo on vuodesta 1994 vuoteen 2011 selvästi alentunut.
Vähäisten avustusten ja vähäisten ansiotulojen lisäksi ainoita tuloja, jotka eivät vähennä toimeentulotukea, ovat äitiysavustus, eläkettä saavan hoitotuki, vammaistuki ja lapsen hoitotuki. Nuo tuet on tarkoitettu korvaamaan sellaisia menoja, joita ei oteta huomioon toimeentulotuen perusosassa. Myös asumistuki jätetään huomiotta eikä toimeentulotuen ajatella korvaavan vuokria tai muita suoranaisia asumismenoja.
Kuitenkin asumistuen omavastuuosuudet ja leikkurit aiheuttavat sen, että osa vuokrista korvataan usein toimeentulotuella samalla kun toimeentulotuella korvataan muita asumiseen liittyviä menoja.
Vuoden 1994 ratkaisu voidaan nähdä siinä mielessä johdonmukaisena, että lapsilisään alettiin suhtautua kuten muihinkin perheen saamiin tuloihin, ja kun lapsen aiheuttamat erilliset menot alettiin ottaa lapsilisää korvaten huomioon toimeentulotuen lapsen perusosassa, ei lapsilisän erityiskohtelulle ollut enää samanlaista perustetta kuin esimerkiksi vammaistuelle.
Vuoden 1994 muutos saattoi olla onneksi. Lapsilisien reaaliarvo eli ostovoima on vuodesta 1994 vuoteen 2011 selvästi alentunut. 2000-luvulla tehdyt korotukset eivät riittäneet nostamaan lapsilisien reaaliarvoa vuoden 1994 tasolle.
Sen sijaan toimeentulotuki on sidottu hintaindeksiin, joten sen reaaliarvon ei pitäisi heikentyä. Toimeentulotuen indeksikorotukset olivat kuitenkin jäädytettyinä vuosina 1994 sekä 1996–1998 ja lisäksi lapsen perusosaa hieman alennettiin vuonna 1998, joten myös toimeentulotuki ja siinä lapsen perusosa on reaalisesti alentunut, mutta vähemmän kuin lapsilisät.
Näin ennen vuotta 1994 voimassa ollut käytäntö, jossa lapsilisä ei olisi vähentänyt toimeentulotukea, olisi johtanut vielä huonompaan tulokseen kuin nykyinen käytäntö.
Tärkeämpi asia on se, että lapsen toimeentuloturvan vähimmäistaso on Pertti Honkasen laskelmien mukaan reaalisesti laskenut vuodesta 1994 vuoteen 2010 noin 6–15 prosenttia lasten lukumäärästä ja iästä riippuen. Samaan aikaan lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on kolminkertaistunut 1990-luvun puolesta välistä.
Miten kehityksen suuntaa käännettäisiin? Pitäisikö lapsilisät uudelleen etuoikeuttaa eli niitä ei enää vähennettäisi toimeentulotuesta? Samalla toimeentulotuen lapsen perusosaa pitäisi vastaavasti vähentää, sillä muutoin lapsiperheiden asema toimeentulotuessa tulisi epäoikeudenmukaiseksi suhteessa yksinasuviin.
Jo nyt lapsen perusosa on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkea suhteessa yksinasuvan aikuisen perusosaan, kirjoittaa toimeentulotuen kansainvälisestä vertailusta väitellyt sosiaalipolitiikan professori Susan Kuivalainen.
Lapsilisän etuoikeuttamista perustelisi ensinnäkin se, että nyt se ei enää alkaisi heikentää lapsiperheiden toimeentuloa nykykäytäntöön verrattuna, koska lapsilisät sidottiin Sata-komitean ehdotusten pohjalta 1. 3. 2011 alkaen hintaindeksiin. Lapsilisät ja toimeentulotuen lapsen perusosa kehittynevät tästä lähtien samaa tahtia.
Toiseksi muutosta perustelisi yleiseen oikeustajuun hyvin sopiva näkökohta. Jos lapsilisä vähennetään toimeentulosta, koetaan, että lapsilisää käytetään koko perheen elättämiseen eikä lapsen toimeentulon hyväksi. Jos lapsilisä sen sijaan etuoikeutetaan, se on selkeämmin lapsen toimeentuloa palveleva etuus. Lapsen asema itsenäisenä yksilönä korostuisi. Lopputuloksen kannalta vaihtoehdoilla ei ole sanottavaa eroa.
Jos haetaan tehokkainta välittömästi toimeenpantavaa yksittäistä toimenpidettä lapsiperheiden köyhyyden vähentämiseen, voi katseen kiinnittää yksinhuoltajaperheisiin. Vuonna 2009 joka neljäs yksinhuoltaja sai toimeentulotukea. Kahden huoltajan lapsiperheissä toimeentulotukea sai joka kahdeskymmenes.
Kuten Susan Kuivalainen huomauttaa, muutamassa maassa yksinhuoltajan perusosa on korkeampi kuin yksin asuvan aikuisen. Lapsilisässä on yksinhuoltajakorotus, miksei toimeentulotuessakin, kysyy Kuivalainen.
Kattava lapsiperheiden aseman parantava toimenpide on perusturvan kokonaisvaltainen parantaminen. Jos perusturva (työttömän perusturva, vähimmäiseläke, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahojen vähimmäispäiväraha, opintoraha ja kotihoidontuen hoitoraha hoitolisällä lisättynä) nostetaan Vasemmistoliiton ehdotuksen mukaisesti 750 euroon kuukaudessa ja asumistukea parannetaan, toimeentulotuen tarve vähenee olennaisesti ja samalla paranee lapsiperheiden asema.
Toimeentulotuen perusosan nostaminen Vasemmistoliiton esityksen mukaisesti 620 euroon vahvistaisi niiden lapsiperheiden asemaa, jotka putoavat perusturvan aukkoihin. Niitä olisi paljon vähemmän ja toimeentuloturva yksinkertaistuisi perusturvan kokonaisvaltaisen parantamisen myötä ja etääntyisi tiukasta tarveharkinnasta, joka tekee siitä sietämättömän monimutkaisen – kuten tämä kirjoitus osoittaa.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, organisaatiokonsultti ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti.