Sanat jotka säilyvät 14
Edith Södergran syntyi vuonna 1892 ja aloitti koulunkäyntinsä Pietarin saksalaisessa koulussa. Hänen isänsä kuoli keuhkotautiin vuonna 1907 ja 16-vuotias Edith sairastui itse seuraavana vuonna samaan tautiin. Perhe eli Raivolassa, Karjalan kannaksella, mutta Edith joutui viettämään pitkiä aikoja parantoloissa.
Kuoleman varjo, ja eläminen monen kulttuurin vaikutuspiirissä vaikuttivat tämän pohjoismaisen modernismin uranuurtajan koko tuotantoon. Myös 1900-luvun alun jännitteet ja poliittinen kuohunta näkyvät Södergranin runoissa: Venäjän vallankumous, Suomen itsenäistyminen kansalaissotineen ja maailmansota.
Södergran yhdisti runoudessaan modernit eurooppalaiset virtaukset venäläiseen avantgardeen. Hän uudisti lyriikkaa tavalla, jota hänen elinaikanaan ei juuri osattu arvostaa. Södergranin riimitöntä ja kuvallista runoutta pidettiin vaikeaselkoisena.
En halua ujostella – siksi minä vähät välitän ylätyyleistä, käärin hihani ylös.
Sittemmin monesta runoilijan säkeestä on tullut klassikko.
Ikävöin maahan jota ei ole,/ sillä kaikkea mikä on, olen väsynyt himoamaan.
Södergran uudisti runoutta, mutta myös naiskuvaa. Hän runoissaan esittäytyy ”uusi nainen”, itsevarma ja peloton, miehestä riippumaton. Uusi nainen ei alistu hänelle osoitettuihin muotteihin. Miehen kanssa hän ei löydä sielunkumppanuutta.
Sinä etsit kukkaa/ ja löysit hedelmän./ Sinä etsit lähdettä/ ja löysit meren./ Sinä etsit naista/ ja löysit sielun – olet pettynyt.
Edith Södergran on vaikuttanut suomalaiseen ja pohjoismaiseen modernismiin kautta 1900-luvun. Naislyyrikot ovat saaneet hänestä itsetietoisen esikuvan.
Meri, hämärä, aurinko ja luonnonmaisemat ovat Södergranin runoissa toistuvia elementtejä. Aamu nousee punaisena valtamerestä ja ihana meri herättää tulevien seikkailujen janon: mitä on tapahtunut saduissa, on tapahtuva minullekin.
Missä aallot olivat piirtäneet riimuja joenvarren santaan,/ sinne me hartaina menimme.
Edith Södergran eli vain 31-vuotiaaksi ja hän kirjoitti koko tuotantonsa muutamassa vuodessa. Kirjoittamisen kiihkeä tahti loi myös sisältöön kiihkeyttä: runojen kuvat ovat intohimoisia ja intensiivisiä.
Repikää kaikki kunniaportit – / kunniaportit ovat liian matalia.
Vaikka Södergranin säkeissä väijyy lähestyvä kuolema, jää niistä päällimmäiseksi toivo. Naisille, miehille, tulevaisuudelle.
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten/ ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,/ mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 9.4.2009