Lehtikuva/ Sari Gustafsson

Ammatillisen koulutuksen opettajat kohtaavat työssään valtavan määrän nuoria, jotka rakentavat omaa seksuaalista ja sukupuolista kuvaansa.

– Olemme yhteiskuntana merkittävässä prosessissa suhteessa sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen. Olemme yksi niistä kulttuureista, jotka ovat vapautumassa vuosisatojen takaisista kiellosta ja sallimassa täydet oikeudet tämän moninaisuuden sisällä eläville, sanoo Liisa Tuovinen.

Tuovinen on yksi tänään ilmestyneen Saanko olla totta? (Gaudeamus) kirjan toimittajista. Kirja auttaa kohtaamaan sukupuolisen moninaisuuden ja muistuttaa kirkoissa, kouluissa ja kodeissa tarvittavan tilaa muillekin kuin heteroseksuaaleille.

– Aikuisuuteen kasvaminen ja tasapaino oman seksuaalisuuden kanssa ei ole ihmiselle itsestään selvä ja helppo asia. Valtaosa ihmisen seksuaalisuuteen liittyvästä tiedosta on hyvin puutteellista ja näemme, että uuden tiedon vastaanottaminen on sekä äärimmäisen helpottavaa että vaikeaa, Tuovinen huomauttaa.

Omaa minäkuvaa rakennetaan kiihkeästi peruskoulun jälkeen.

Minuuden rakentamista

Omaa minäkuvaa rakennetaan kiihkeästi peruskoulun jälkeen, tällöin saattaa myös opettajan merkitys korostua – hyvässä tai pahassa.

– Ammatillisen koulutuksen opettajat kohtaavat valtavan määrän nuoria peruskoulun jälkeen. Juuri siinä vaiheessa elämää, kun itsenäistyminen ja oman elämäntavan rakentaminen alkaa, Juha Kilpiä toteaa.

ILMOITUS

Kilpiä on seksuaalipedagogi ja toimii seksuaalikasvatuksen ja -terveyden opettajana toisen asteen oppilaitoksissa. Hän huomauttaa, että vaikka opettajan päätyönä on valmistaa ihmisiä vastaamaan työelämän tarpeisiin ovat he mukana myös monissa muissa ihmiselämän kasvuprosesseissa.

– Jokainen nuori rakentaa omalla tavallaan seksuaalista sekä sukupuolista minäkuvaansa.

Osalle nuorista tämä on raskas projekti. Ruotsissa viime syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan lähes puolet lesbo-, homo- tai bi-nuorista on harkinnut itsemurhaa.

– En näe syytä epäillä, etteivätkö nämä luvut olisi suuntaa antavia myös Suomen kohdalla, Kilpiä sanoo.

– Sukupuolenkorjausprosessin alku ajoittuu monella tänä päivänä siihen vaiheeseen, kun opiskelut ovat vasta alkaneet, tai ovat pahasti kesken. Prosessin korjausluonteesta johtuen, moni joutuisi tulemaan näkyväksi tahtomaan, ellei toimisi jotenkin kiertäen tilanteessa. Pidetään välivuosia, vaihdetaan koulua, lopetetaan opiskelu kesken.

Opettajille välineeksi

Opettajat ja muu kouluhenkilökunta eivät nauti tällä hetkellä suurta luottamusta sukupuolisuutensa kanssa kamppailevien nuorten keskuudessa. Opettajat eivät esimerkiksi suostu käyttämään nuoresta uutta nimeä, tämän aloitettua sukupuolenkorjausprosessin.

– Tietoisen roolin ottaminen tukijana, opiskelijan sukupuolisessa ja seksuaalisessa kasvussa, vaatii opettajalta monenlaista osaamista. Hänen tulisi ymmärtää seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden olemassaolosta jotakin tietoon liittyvää, jotakin arvoihin ja etiikkaan liittyvää sekä yhteiskunnalliseen ja ihmisoikeudelliseen ajatusmaailmaan liittyvää.

– Lisäksi hänen tulisi olla selvillä omasta seksuaali- ja sukupuolimaailmastaan. Näihin ei opettajakoulutus valmenna. Tähän osaltaan toivoisin kirjan vastaavan, jotta opettajat saisivat paremmin mahdollisuuden ymmärtää, kuinka tärkeää on saada olla totta, Kilpiä toivoo.