Sanat jotka säilyvät 11
Suunnitelma Savon-radan rakentamisesta innoitti nuoren Juhani Ahon kirjoittamaan humoristisen pienoisromaanin Rautatie (1884), jossa Korventaustan Matti ja Liisa lähtevät Lapinlahden kirkolle katsomaan aikansa suurta ihmettä.
Puheet höyryn voimalla kulkevista vaunuista mietityttävät pienessä korpimökissä pappilan metsäsaralla elävää iäkästä pariskuntaa. Liisa ei tahdo aluksi uskoa, kun Matti kertoo hänelle mitä on kylillä kuullut. Mutta kun tietolähteeksi ilmenee rovasti ja ruustinna, ääni kellossa vähitellen muuttuu.
Liisa kuulee rautatiestä lisää ruustinnan luona vieraillessaan, mutta hänen yrittäessään kertoa kuulemastaan tekeytyy Matti vuorostaan skeptikoksi. Korventaustan mökissä riidellään ja pidetään mykkäkoulua eikä rautatiestä puhuta koko lopputalvena. Lumien sulettua alkaa pariskunta kuitenkin suunnitella juhannukseksi matkaa Lapinlahdelle kuulemaan sikäläisen kirkon pappia, jonka kerrotaan olevan ”parempilahjainen” kuin heidän omansa.
Lapinlahdella Matti ja Liisa päätyvät tietysti rautatien äärelle. Siinä riittää ihmettelemistä.
”Kaksi kapeata rautakaistaletta… ja pölkkyjä poikkitelaisin… vieri vieressään… yhtä suoraa silmän kantamattomaan… ihan päätä pyörrytti, kun sinne katseli…”
Pariskuntaa kummastuttaa myös, kuinka töykeitä aseman herrat ja rouvat ovat: eivät edes tervehdi. Liisan mennessä aseman inspehtorin kyökkiin syömään eväitä häntä kehotetaan siirtymään odotussalin puolelle.
”– Enhän minä toki saliin… saatanhan minä kyökissäkin, sanoi Liisa nöyrästi.
Vaan nyt naurettiin hänelle vasten naamaa… kaikki kyökissä olijat nauroivat, eikä Liisa ymmärtänyt, minkä tähden ne nauroivat…”
Koeajolla junan vauhti hirvittää, ja Matista ja Liisasta tuntuu kuin he istuisivat vauhkon hevosen rattailla. Pelko vähenee, kun konduktööri vain naurahtaa heidän huolenilmauksilleen.
Matka saa kuitenkin surkean lopun, kun kanssamatkustaja juottaa Matin humalaan, matka venähtää kahdeksi asemanväliksi ja Matti joudutaan kantamaan sammuneena ulos. Patikkamatka kotiin kaatosateessa on pitkä, eikä Mattia ja Liisaa huvita sittemmin muistella koko reissua.
Niin kohtasivat sillä kertaa vanha ja uusi elämänmuoto. Tarinan luettuaan voi pohtia vaikkapa sitä, onko modernisaatiokaan enää sellaista kuin ennen. Jos Matti ja Liisa eläisivät tänä päivänä, he ehkä lähtisivät katsomaan sitä ihmettä kun Pendolino viilettää pysähtymättä Lapinlahden hiljaisen aseman ohi.
Muutama muu juna Lapinlahdella sentään vielä pysähtyy, toisin kuin useilla muilla maaseutuasemilla.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 20.3.2009