Jarmo Lintunen

– Kantava tunteeni on vitutus. Kirjoitan, jotta pystyisin elämään sen kanssa, että niin monet jutut maailmassa ärsyttävät ja näkee niin paljon epäkohtia. Jos olisin onnellinen, enkä olisi huolissani asioista, en ehkä kirjoittaisi vaan voisin tehdä jotain helpompaa, sanoo Vasemmistonuorten novellikilpailun voittaja Laura Gustafsson.

Syksyllä ratkenneen kilpailun parhaimmistoa on koottu tänään tiistaina julkistettuun kokoelmaan Kesä Rynkyn kanssa ja muita novelleja (toimittanut Veera Aaltonen, Into Kustannus).

Gustafssonin vauhdikkaassa voittonovellissa Kesä Rynkyn kanssa tapahtuu odottamattomia ja vallankumouksellisia asioita. Rynkky-koiran kanssa Helsingissä lenkkeilevä kertoja syyllistyy vahingossa sabotaasiin ja pakomatkallaan päätyy eläinten salaiseen maanalaiseen käytäväverkostoon. Yhtä yllättävästi juoneen astuvat mukaan Tanja Vienonen, Matti Vanhanen ja ratsastajapatsaasta eloon heräävä Mannerheim.

” Ennen lopputulosta en juuri tiedä, mitä olen tekemässä.”

– Kirjoitan niin, että tekstiä vain tulee. Ennen lopputulosta en juuri tiedä, mitä olen tekemässä, Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa opiskeleva Gustafsson kertoi kirjoittamisprosessistaan kokoelman julkistamistilaisuudessa.

Gustafsson ja muut paikalla olleet novellistit totesivat, etteivät kirjoita poliittisen aatteen ajamina. Silti yhteiskunnallisuudelta ja poliittisuudelta on heidän mukaansa missään taiteenlajissa vaikea välttyäkään. Gustafsson rohkeni väittää, ettei hyvä taide voi olla ainakaan oikeistolaista.

Kilpailussa oli mukanaan kaikkiaan 55 novellia, joista kirjaan valittiin 10. Raatiin kuuluivat Veera Aaltonen, Jaana Airaksinen, Claes Andersson, Mike Pohjola ja Jani Saxell. Kilpailun järjesti Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmä. Teemana oli yhdenvertaisuus.

Aiheesta enemmän Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.2.2011