Lehtikuva/ Kimmo Mäntylä

Kirjailija Jorma Ojaharju kuoli tiistaina äkillisesti kotonaan Itä-Helsingin Kivikossa. Yhteiskuntakriitikkona ja satiirikkona tunnettu kirjailija oli syntynyt Vaasassa 1938.

Ojaharjun ystäväpiiriin lukeutuneen, hänen naapuristossaan asuneen Pekka Saarnion mukaan poismeno oli yllätys.

Saarnio kertoi Kansan Uutisille vielä maanantaina tavanneensa hyväkuntoiselta vaikuttaneen Ojaharjun bussipysäkillä.

Jorma Ojaharju on julkaissut yli 40 kirjaa; romaaneja, pamfletteja, historiikkeja, elämänkertoja ja yhden runokokoelman, mutta myös kuunnelmia ja näytelmiä. Hän toimi kulttuuriyhdistys Kiilan puheenjohtajana ja on yhdistyksen kunniajäsen.

Ojaharju pyrki realistiseen kerrontaan, mutta antoi tilaa fantasialle ja myyteille. Ojaharjua on luonnehdittu ”rajun proosan nyrkkeilijäksi”.

Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Ojaharju hankki elämänkokemusta monilta aloilta. Hän toimi muun muassa merimiehenä, nyrkkeilijänä, sukeltajana, panostajana ja satamatyöläisenä. Nyrkkeilijänä hän oli SM-mitalisti – ja kirjoitti siltäkin alalta Avustajat kehästä, ensimmäinen erä (1968).

Ojaharjun pääteos on kolmiosainen Vaasa-trilogia Valkoinen kaupunki (1976), Paremmassa maailmassa (1979) ja Maa kallis isien (1982). Teoksissa kuvataan tapahtumia Vaasassa vuoden 1918 sisällissodasta 1970-luvulle saakka. Valkoinen kaupunki oli kirjallisen eliitin vastustuksesta huolimatta Suomen ehdokas pohjoismaiselle kirjallisuuspalkinnolle.

Kirjailijanuransa Ojaharju aloitti vuonna ilmestyneellä 1966 Kakku-nimisellä romaanilla. Teos kertoi oloista vankilassa. Ojaharjun muita tunnettuja teoksia ovat Vaasa-trilogian ohella muun muassa Amok, Minun Kosmokseni sekä Vappumarssi. Pentti Saarikosken kanssa hän julkaisi teoksen Wiinan kauhistuksen ylistys (1967).

Ojaharju on julkaissut myös nimimerkeillä Vic Torbek ja Iso-Vaasa.

Ojaharjun luomisvoima oli kestoltaan pitkä. Syksyllä 2010 julkaistiin hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa Unholan ulapoilta dementian dyyneille. Kirjassa on muistiinpanoja Koirasmarttasäätiön Korkeimman Neuvoston kokouksista Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevasta kahvilasta.

Väliin värikkäästä elämäntyylistään tunnetun Ojaharjun mielilauseisiin kuului: ”Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon”.

Valtion taiteilijaeläke Jorma Ojaharjulle myönnettiin vuonna 2001.