Lehtikuva/ YASUYOSHI CHIBA

Pintaa syvemmältä

Juban lentokentällä tuntuu siltä kuin ulkona puhaltaisi valtava lämmin fööni. Etelä-Sudanissa kuivan kauden aikana päivälämpötila nousee usein 40 asteeseen.

Saapuvien matkustajien terminaalin edessä iso mainoslakana toivottaa tervetulleeksi maailman 193:nteen maahan. Juliste on aikaansa edellä. Etelä-Sudan itsenäistyy näillä näkymin heinäkuussa.

Tällä viikolla lähes neljä miljoonaa eteläsudanilaista on käynyt karnevaalitunnelmissa äänestämässä kansanäänestyksessä, jossa päätetään maan itsenäisyydestä. Äänestyslipukkeessa on kaksi vaihtoehtoa: kaksi yhteen puristettua kättä kuvaa yhtenäistä Sudania, Etelä-Sudanin itsenäisyyden tunnuksena taas on yksinäinen käsi.

Kuinka kukaan voisi kehittyä, kun naapuri käy lypsämässä kaiken maidon lehmistä?

Tulos on etukäteen selvä. En ole viikon aikana tavannut ainuttakaan eteläsudanilaista, joka ei kannattaisi maan itsenäisyyttä.

Viime sunnuntaina, ensimmäisenä äänestyspäivänä, tuhannet ihmiset jonottivat kärsivällisesti äänestyspaikoilla kuuman auringon alla. Aamukahdeksalta paikalle tulleet pääsivät antamaan äänensä kuuden tunnin jonotuksen jälkeen.

ILMOITUS

Iltapäivällä itsehallinnollisen Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir puhui Pyhän Teresan katedraalissa, joka kohoaa keskellä köyhää Katorin kaupunginosaa. Presidentti kehotti ihmisiä äänestämään oikein ja elämään sovussa maan pohjoisosista kotoisin olevien sudanilaisten sekä naapurimaista Keniasta ja Ugandasta töiden perässä tulleiden kanssa.

Kesken afrikkalaisen messun myös Yhdysvaltojen demokraattien entinen presidenttiehdokas John Kerry pääsi ääneen ja siteerasi Nelson Mandelaa anteeksiantamisen tärkeydestä.

Illalla Juban kaljakuppilat olivat täynnä.

– Bye bye, Khartum, ihmiset tervehtivät toisiaan heiluttaen toista kättään kuin vaalilipukkeen tunnuksessa, ikään kuin heittäen hyvästejä Pohjois-Sudanille.

Khartum on Sudanin pääkaupunki. Sudanin islamilaisen hallituksen julistama sharia-laki ja alkoholikielto ovat olleet kristinuskoisen etelän asukkaille keskeinen syrjinnän symboli.

Etelä-Sudanin vapautusliikkeen SPLA:n perustajiin kuulunut Daniel Koat Mathews oli ensimmäisten äänestäjien joukossa Juban yliopiston äänestyspaikalla.

– Olemme odottaneet tätä päivää 55 vuotta, hän kertoi myöhemmin kotonaan vaatimattomassa kahden huoneen asunnossaan.

Etelän ensimmäinen kapinaliike, käärmeenmyrkkyä tarkoittavasta sanasta nimensä saanut Anyanya-liike käynnistyi vuonna 1955, vuotta ennen Sudanin itsenäistymistä, kun britit liittivät Etelä-Sudanin samaan hallintoalueeseen islaminuskoisen pohjoisen kanssa. Sota jatkui vuoteen 1972.

Uusi sisällissota etelän ja pohjoisen välillä alkoi vuonna 1983 ja kesti yhtäjaksoisesti vuoteen 2005. Sodassa ja sodan aiheuttamissa nälänhädissä kuoli kaksi miljoonaa ihmistä ja neljä miljoonaa joutui lähtemään kodeistaan, monet heistä naapurimaihin Etiopiaan, Keniaan ja Ugandaan.

Etelä-Sudanin oma maatalous näivettyi täysin, ja hätäapu synnytti riippuvuuden.

– Ratkaiseva käänne kamppailussa oli SPLA:n yhdistyminen vuonna 2002 liikkeen hajottua 1990-luvun alussa kahtia, arvelee Dabuol Lual, Etelä-Sudanin maanomistusasioista vastaavan ministeriön kansliapäällikkö.

Yhtenäinen vapautusliike kykeni haastamaan pohjoisen islamistijuntan ja rupesi vaatimaan osuutta öljytuloista. Dabuolin mukaan toinen olennainen tekijä oli Eritrean itsenäistyminen, mikä muutti muiden Afrikan maiden suhtautumista siirtomaavallan aikaisten rajojen koskemattomuuteen.

Kolmas syy oli Yhdysvaltojen yhä aktiivisempi rooli konfliktin ratkaisemisessa sen jälkeen kun kiinalaiset rupesivat poraamaan öljyä Sudanissa.

Sudan on tätä nykyä Afrikan kolmanneksi suurin öljyntuottaja. 80 prosenttia öljystä on peräisin Etelä-Sudanin maaperästä. Öljyntuotannosta vastaa Kiinan, Malesian ja Intian valtiollisten öljy-yhtiöiden Sudanin hallituksen kanssa muodostama yhteisyritys.

Vuoden 2005 rauhansopimuksen mukaan öljytulot olisi pitänyt jakaa tasan pohjoisen ja etelän välillä, mutta etelässä öljytuloista ei näy jälkeäkään.

Hyvinvointimittareilla Etelä-Sudan tulee olemaan aluksi maailman takapajuisimpia maita. 90 prosenttia väestöstä elää alle dollarilla päivässä. Puolet väestöstä on vailla puhdasta juomavettä. Vain joka neljäs eteläsudanilainen osaa lukea. Äitiyskuolleisuus on maailman korkeimpia.

Myös infrastruktuurista on pulaa. Päällystettyjä teitä on tällä hetkellä 60 kilometriä – maassa, joka on kaksi kertaa niin iso kuin Suomi.

Etelä-Sudanin pääkaupunki Juba on rutiköyhä hökkelikylä pölyisellä tasangolla Valkoisen Niilin varrella. Vesi ostetaan pulloissa tai tankkiautoista, sähkö tulee generaattoreista, ja elintarvikkeet tuodaan Ugandasta. Hinnat ovat kuitenkin taivaissa, avustusjärjestöjen maksamien päätähuimaavien rahasummien vuoksi.

Eteläsudanilaiset muistuttavat, että itsenäistyvän maan surkeat lähtökohdat ovat pitkällisen sorron ja riiston seurausta.

– Kuinka kukaan voisi kehittyä ja rakentaa infrastruktuuria, kun naapuri on vuosikymmenien ajan käynyt lypsämässä kaiken maidon lehmistä, kommentoi Juban opetussairaalan lääkäri Nhial Monykuany.

Sudanin hallitus on suhtautunut etelän itsenäistymiseen vastentahtoisesti. Islamistihallituksen presidentti Omar al-Bashir vakuutti kyllä viime viikolla Jubassa, että pohjoinen tulee hyväksymään äänestystuloksen. Yhdysvallat on senaattori John Kerryn johdolla luvannut vastapalvelukseksi poistaa Sudanin vastaiset pakotteet ja sopia Maailmanpankin kanssa uudesta tukipaketista Sudanille.

Puhuessaan alkuviikosta Khartumissa al-Bashirilla oli kuitenkin toinen ääni kellossa. Presidentti ilmoitti, että mikäli Etelä-Sudan eroaa Sudanista, islamilainen sharia-laki ulotetaan koskemaan myös pohjoisessa asuvia kristinuskoisia eteläsudanilaisia.

– Sudan saattaa lähivuosina hajota kuin entinen Jugoslavia, toteaa Khartumin yliopistolla työskentelevä eteläsudanilainen Kuma Chuol Biel.

Etelä-Sudanin irrottautumisen jälkeen hallitus joutuu hänen mukaansa tekemään myönnytyksiä myös Darfurissa ja Punaisenmeren rannikolla, missä kapinalliset ovat pitkään käyneet aseellista taistelua hallitusta vastaan.