Kolumni / Pirjo Hämäläinen

Vuosi on vaihtunut ja jälleen on nokkelien kysymysten aika. Arvoisat lukijat, mitä yhteistä on Moskovan Tiltulla ja Kustaa Bertelsköldillä, Zachris Topeliuksen sankarilla, joka eteni Välskärin kertomuksissa sarkanutusta sotaisaksi kreiviksi?

Vastausta on ehkä vaikea näin kylmiltään keksiä, joten kerron sen heti: heidän sukujuurensa juontuvat samasta talosta. Talo on Isonkyrön Laurolan Perttilä, joka sijaitsee komealla paikalla Kyrönjoen rannalla ja Napuen taistelukentän laidalla. Perttilän riippusiltakin saattaa olla jollekulle tuttu.

Petroskoista ja Belomorskista propagandatekstejä lukenut Saimi oli mitä suurimmassa määrin uhri, reuman rampauttama invalidi, jolta oli viety vainoissa sekä mies että esikoispoika.

Ruotsalaisille tappiollinen Napuen taistelu liittyy isoonvihaan, jonka terroria siviiliväestö joutui kylistä pakenemaan. Perimätiedon mukaan Isossakyrössä muuan kallio sai tässä yhteydessä nimen Pavonkallio, toisin sanoen ”Paonkallio”.

Pavonkallio vakiintui sukunimeksi ja piteni muotoon Paavonkallio. Historiaan suvun jäsenistä astui ensimmäisenä Jaakko Paavonkallio, joka saapui vuonna 1871 rautatietöihin Hyvinkäälle.

Rautatie oli hämmästyttävä uutuus, mutta se ei Jaakkoa maineeseen nostanut. Kuuluisuutta hän saavutti puhumalla viisaammin kuin moni pappi – sittemmin myös työväenyhdistyksen pöntöstä. Kun Jaakko hoiteli Humalan ja Krapulan talonmiehen virkaa, Tyko Sallinen ikuisti hänet laajaan Puunhakkaaja-sarjaan.

ILMOITUS

Jaakon vaimo Vilhelmiina pesi Sallisen pyykit ja teki suursiivoukset. Vilhelmiina pääsi malliksi Torpanmuori-maalaukseen ja pojanpoika Toivo esitti lapsirooleja. Aikuistuttuaan Toivo eli T. W. Paavonkallio kirjoitti ja toimitti, ja nykyisin hänellä on Hyvinkäällä jopa oma katu, Kirjailijantie.

Mutta jatketaan. Jaakon poika Albert Paavonkallio lähti teini-iässä Yhdysvaltoihin, lyhensi nimensä Kallioksi, solmi avioliiton Lydia Sulkalan kanssa ja sai vuonna 1903, edelleen alle kaksikymppisenä kauniin tyttären Aino Lydian, joka opittiin tuntemaan, aivan oikein, Moskovan Tiltuna.

Vuonna 1904 Kalliot olivat taas Hyvinkäällä ja Albert pestattiin villatehtaalle kehruumestariksi ja englannin kielen tulkiksi. Punaisen vallan aikaan Albert johti villatehdasta, minkä seurauksena hänet heitettiin Tammisaaren vankileirille. Vuonna 1922 Albert sääti kuitenkin jo lakeja Suomen sosialistisen työväenpuolueen kansanedustajana.

Albertin veli Henrik otti niin ikään nimen Kallio, mutta hänen elämänsä päättyi Tammisaaressa vuonna 1918. Henrik jätti jälkeensä kuusi punaorpoa, joista Meeri meni naimisiin taiteilija Yrjö Saarisen kanssa.

Meeristä tuli kärsivällinen vaimo ja malli, joskaan hänen kaita olemuksensa ei miehen rubensilaisia vaatimuksia enää myöhemmin täyttänyt. Mieluummin Saarinen maalasi rehevämuotoista siskoa, Martta Kalliota.

Meerin ja Martan serkku, sukunsa työväen aatteet omaksunut Aino Kallio, siis Tiltu, asui Hyvinkäällä ja Viipurissa. Keväällä 1929 hän osui poliisin haaviin ja maanpetoksen suunnittelusta rapsahti vuoden ja kolmen kuukauden tuomio. Tästä selvittyään hän loikkasi Neuvostoliittoon.

Moskovan Lenin-koulussa Aino rakastui opettajaansa, tamperelaislähtöiseen Lauri Gustafssoniin. Suvun tietojen mukaan avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, jotka molemmat valmistuivat lääkäreiksi. Ja väitetään, että sodan jälkeen Aino kävi vielä kerran Suomessa, vaivihkaa sisartaan katsomassa.

Moskovan Tiltu Aino Kallio, Leningradin Tiltu Inkeri Lehtinen, Petroskoin Tiltu Saimi Virtanen ja mies-Tiltu Armas Äikiä ovat sikäli ajankohtaisia, että Lasse Vihosen Radio sodissamme -teoksessa (SKS 2010) käsitellään kotoisen propagandan lisäksi myös vastapuolen viestintää. Viestinviejistä uutta tietoa ei kuitenkaan tarjota.

Omaisten terveisistä koostuvat ohjelmat olivat sotavuosina suosittuja, mutta juuri kun pelokkaiden äitien ja itkevien morsianten nimiä luettiin mikrofoniin, joku Tiltu tai Räikiä-Äikiä huusi väliin: Tietäkää, että lotat ja muut sotakiihottajat, jotka terveisiä lähettävät, ovat Saksan fasismin kätyreitä!

Johan Bäckman on ollut huolissaan venäläisten lasten kansanmurhasta, joka on Suomessa parastaikaa meneillään, mutta Moskovan Tiltun näkemys oli, että lastensuojeluliiton ylhäinen perustaja Gustav Karlovitsh listi toisella kädellä suomalaisia lapsia.

Lasten pakkotyöleireillä raadanta alkoi kello seitsemän aamulla ja loppui kello yksitoista illalla eikä ruokatunteja pidetty, sillä leirejä johtavat kelmit mättivät sapuskat suihinsa. Älkää antako Mannerheimin tappaa lapsianne, Tiltu sydäntä särkevästi vetosi.

Tiltu-nimi on jo sinällään pilkallinen, sillä sota-ajan Suomessa muistettiin hyvin Hiski Salomaan tunnetuksi tekemä Iitin Tiltu, joka suht siistin lauluversion mukaan Kymijoen sillalla pelaili pennin nakkia ja huuteli kaikille tukkijätkille, ollaanko samaa sakkia.

Todellisuudessa Tiltun miesseura koostui Pietarin-radan rakentajista, vedettiinhän kiskot Iitin kautta ja alkuperäinen asema on Kausalassa yhä pystyssä. Mutta miten tahansa: Iitistä nimen huorahtava leima siirtyi Neuvostoliiton suomenkielisille radionaisille.

No, nauru hyytyy kyllä kurkkuun, kun avaa Tiltun tarinan (1996), Raili Virtasen äidistään Saimi Virtasesta laatiman kirjan. Petroskoista ja Belomorskista propagandatekstejä lukenut Saimi oli mitä suurimmassa määrin uhri, reuman rampauttama invalidi, jolta oli viety vainoissa sekä mies että esikoispoika.

Mies, Emil Virtanen, runoili vuonna 1935 rajan taakse lyödystä pedosta, joka ulvoo ja kuolonarpaa heittää, kun taas heillä Neuvosto-Karjalassa onnen ilmapiiri maan peittää. Onni loppui kuitenkin jo kaksi vuotta myöhemmin: runoilija-Emil pidätettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin.

Poika Pentti oli vuosikausia kadoksissa ja nuorempien sisarusten silmissä jo kuollut, mutta hän palasi – menehtyäkseen kohta aggressiiviseen syöpään.

Kansanvihollisen vaimona Saimi oli vähällä suistua perikatoon, mutta suomalaiset työväen valtakunnan rakentajat olivat surkeista oloista huolimatta tarmokasta ja solidaarista väkeä. He tukivat toisiaan, hommailivat ja organisoivat. Radiosta pois potkittu Saimikin otettiin talvisodan sytyttyä kuuluttajan työhön takaisin.

Saimi eli aina vuoteen 1969 saakka ja hänet on haudattu Petroskoihin. Mutta missä on Moskovan Tiltun hauta? Jos joku tietää, kertokoon.

Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.