Sanat jotka säilyvät 4
Kun punavankikarkurit Armas Linkvist ja Ville Mäkinen ovat löytyneet maakuopasta, Villen sisar Lempi joutuu valkoisten kuulusteltavaksi. Hän tunnustaa heti vieneensä veljelleen ruokaa.
”Perhana, millainen tyttö! Seisoo kuin taivaan enkeli sateenkaarella ja sanoo: – Kyllä. Aivan rauhallisesti. Tiesikö Lempi Mäkinen, että hänen rikoksensa kuului senlaatuisiin rikoksiin, jotka voitiin sovittaa vain kuolemalla? – Kyllä. Minä teen oikein mielelläni tämänlaatuisia rikoksia.
Olipa hyvä, että tyttö sanoi jo hiukan muutakin kuin kyllä; taivaan enkeleitä on niin vaikea ampua.”
Lauri Viidan Moreeni (1950) kertoo pispalalaisten työläisten elämästä 1900-luvun alusta 1930-luvulle. Kansalaissodan kuvaus muodostaa yhden keskeisen osan romaanista, mutta tarinaan kuuluu myös kodinrakentamista, arkista puurtamista usein ankarissa oloissa sekä tietysti rakkautta ja toveruutta.
Romaanin pääosassa on kirvesmies Iisakki Niemisen perhe, jonka vaiheiden kuvausta pidetään pitkälti omaelämäkerrallisena. Viidan alter ego on perheen poika Erkki. Tärkeässä osassa ovat myös monet naapuriperheet, kuten Mäkiset. Samalla seurataan työläiskaupunginosan ja koko teollistuvan yhteiskunnan kehitystä.
Kansalaissodan tapahtumia Viita kuvaa punaisten näkökulmasta, mutta ennen kaikkea tulee selväksi sodan traagisuus ja mielettömyys. Herkimmät, joihin kuuluu Niemisten Elina-tytär, eivät sitä kestä. Lopullisesti Elina sekoaa, kun hänet määrätään siivoamaan Palokunnantalon seinustalle.
”Hän ei vieläkään tietänyt, mitä hän ymmärsi, mutta jotakin hirmuista se oli. Nyt hän tuli ulos. Mihin päin? Joku viittasi: tuonne! Elina lähti sinne päin, katsoi seinustalle, katsoi ja näki. Silloin hän tiesi mitä ymmärsi – ja lakkasi ymmärtämästä.”
Muun muassa Lempi Mäkinen oli juuri teloitettu.
Viidan kerronta on lämmintä ja empaattista, usein ironialla höystettyä. Suureksi sankariksi nousee erityisesti Niemisen perheen äiti Joosefiina:
”Pyykkipäivää, oikeastaan pyykkivuorokautta, seurasi mankeli- ja silityspäivä. Tekemistä ei ollut vähänpuoleisesti, kuten näyttää olleen siellä, missä on runoiltu se tunnettu sananparsi, joka kieltää jättämästä huomiseksi sellaista, jonka voi tehdä jo tänään.”