Jarmo Lintunen

Julkisessa keskustelussa ei huomioida riittävästi sitä, miten vähän suuri osa kansalaisista tietää keskeisistäkin yhteiskunnallisista kysymyksistä, väittää Tommi Uschanov.

Tommi Uschanov ruoti railakkaasti suomalaisen vasemmiston heikkoa tilaa reilun kahden vuoden takaisessa pamfletissaan Mikä vasemmistoa vaivaa? Uudessa teoksessaan Suuri kaalihuijaus (Teos 2010) vapaa tutkija ja filosofi pureutuu aiheeseen, joka on yhtä kiusallinen sekä vasemmistolle että oikeistolle: ihmisten tietämättömyyteen ja vähäiseen kiinnostukseen politiikasta.

– Suurin vaara vaikkapa Vasemmistoliiton tai muun poliittisen ryhmän tai aatteen näkökulmasta ei välttämättä ole se, että osa ihmisistä on eri mieltä sen kanssa, vaan että suurin osa ei ole sen enempää sen puolesta kuin sitä vastaankaan. Ihmisiä ei kiinnosta. Hyvin suuri enemmistö sijoittuu kokonaan esimerkiksi vasemmisto-oikeisto-jaottelun ulkopuolelle, Uschanov painottaa Viikkolehdelle.

– Ajatus, että on tietynlainen vasemmistolainen ihmistyyppi ja tietynlainen oikeistolainen ihmistyyppi, ei näytä pitävän paikkaansa Suurin osa ihmisistä on houkuteltavissa kummalle puolen tahansa.

Jos ihmiset tietäisivät enemmän, poliittiset voimasuhteet saattaisivat muuttua.

Kirjassaan Uschanov esittelee karuja tutkimustuloksia ihmisten heikosta tietämyksestä. Surkeimmat niistä ovat Yhdysvalloista. Kylmän sodan pahimpina aikoina vuonna 1964 vain 38 prosenttia yhdysvaltalaisista osasi sanoa varmuudella, onko Neuvostoliitto sotilasliitto Naton jäsen vai ei.

Kun Bill Clinton valittiin toiselle presidenttikaudelleen vuonna 1996, useat kommentaattorit nimesivät vaalivoiton keskeiseksi syyksi hänen ensimmäisellä kaudellaan voimakkaasti pienentyneen budjettivajeen. Mutta kun asiasta kysyttiin äänestäjiltä itseltään, 40 prosenttia luuli vajeen nousseen, vain 32 prosenttia tiesi sen ylipäänsä laskeneen ja ainoastaan 6,7 prosenttia tiesi sen laskeneen paljon.

ILMOITUS

Yleensä tietämättömyys hyödyttää Yhdysvalloissa republikaaneja, joiden äänestäjistä huomattava osa on asiakysymyksistä kysyttäessä enemmän demokraattien ajaman politiikan kannalla.

600 000 suomalaista
pihalla politiikasta

Pohjoismaissa ei eletä yhtä syvässä tietämättömyydessä. Kun Yhdysvalloissa on laskettu, että suurin piirtein kolmannes kansasta ei ymmärrä politiikasta käytännössä mitään, Suomessa päädytään vastaavin laskelmin 14 prosenttiin. Sekin on iso joukko: 600 000 äänioikeutettua yli 18-vuotiasta kansalaista.

– Yleiskuva on synkempi kuin yleensä annetaan julkisessa keskustelussa ymmärtää, Uschanov sanoo.

Turun yliopiston valtio-opin laitoksen tutkimuksessa vuonna 2008 esimerkiksi 27 prosenttia suomalaisista nimesi pääoppositiopuolue SDP:n hallituspuolueeksi. SDP:n omienkin äänestäjien joukossa harhakäsitys oli lähes yhtä yleinen.

Hallituspuolueet osasi nimetä oikein 38 prosenttia vastaajista, ja kotikuntansa veroäyrin tiesi 17 prosenttia. Erityisen heikosti tunnettiin EU-asiat.

Uschanov myöntää, ettei poliittinen todellisuudentaju välttämättä ole kiinni yksittäisten faktojen tietämisestä. Hän muistuttaa kuitenkin, että tutkimuksessa kysyttiin kaikkiaan 38 asiaa ja vastaukset korreloivat.

– Jos tiesi jostakin, tiesi melkein kaikesta muustakin. Ei ollut sellaisia, jotka tuntisivat hyvin jonkin aihealueen, mutta eivät lainkaan jotakuta toista.

Gallupeissa vastaus
riippuu kysymyksestä

Kirjan nimi, Suuri kaalihuijaus, viittaa puoli vuosisataa kiertäneeseen huhuun, jonka mukaan Yhdysvaltain liittovaltion kaalin myyntiä koskevissa määräyksissä olisi 26 911 sanaa. Vastaavia huhuja byrokratian mielettömyyksistä on lukemattomia. Uschanov jäljittää niiden taustoja ja osoittaa niiden perättömyyden. Hänen mukaansa tällaiset huhut osoittavat, miksi taistelu vääriä tietoja vastaan on niin vaikeaa: ihmiset uskovat ja levittävät mitä tahansa, mikä kuulostaa hyvältä jutulta.

Uschanov sanoo kirjansa olevan suunnattu sellaista retoriikkaa vastaan, jossa vedotaan kansan mielipiteeseen ja puhutaan kansan nimissä, oli mielipide mitattu miten mielivaltaisesti tahansa.

Mielipidemittauksissa vastauksiin vaikuttaa suuresti kysymysten kehystäminen. Eräässä tutkimuksessa yli 50 prosenttia suomalaisista oli täysin samaa mieltä väitteestä ”Veroja pitäisi Suomessa alentaa”. Mutta kun väitteeseen lisättiin sivulause ”vaikka se johtaisikin tuntuvaan sosiaaliturvan leikkaamiseen”, täysin samanmielisiä oli enää 12 prosenttia.

Uschanov peräänkuluttaakin puolueilta ja poliitikoilta johtajuutta kansalaisten oletettujen mielipiteiden peesaamisen sijasta.

Suora demokratia
ei toimi Kaliforniassa

Oikeistohenkiset tutkijat ovat tehneet ihmisten tietämättömyydestä demokratian vastaisia johtopäätöksiä. Äärimmäisintä kantaa edustaa amerikkalainen taloustieteilijä Bryan Caplan, jonka mielestä yleiseen äänioikeuteen siirtyminen oli suuri virhe. Hänen mukaansa taloustieteilijöiden tulisi saada ratkaista talouspolitiikan linja. Uschanov huomauttaa sarkastisesti, että Caplanin kirja ilmestyi vain muutamaa kuukautta ennen maailmanlaajuista finanssikriisiä, jota useimmat ekonomistit eivät olleet kyenneet ennustamaan ja jonka mahdollisuudenkin monet heistä olivat kiistäneet.

Tietämättömyyteen vedoten on ehdotettu myös äänioikeuden sitomista koulusivistykseen sekä lisääntyvää yksityistämistä ja julkisen sektorin supistamista niin pieneksi kuin mahdollista. Uschanov argumentoi kirjassaan myös tällaisia vaatimuksia vastaan. Hän rinnastaa äänioikeuden muihin perusoikeuksiin ja muistuttaa, että markkinasuhteet ja yksityisten yhtiöiden valta voivat rajoittaa ihmisten vapautta siinä missä valtiovaltakin.

Uschanov suhtautuu kuitenkin kriittisesti myös suoraan demokratiaan. Hän vetoaa erityisesti Kaliforniaan, jossa se on viety Sveitsiäkin pitemmälle ja osavaltion tulo- ja menotaloudesta päätetään kansanäänestyksillä. Tulos on ollut taloudellisesti katastrofaalinen.

– Ihmiset eivät hahmota kahden tai useamman asian välisiä suhteita, vaan tekevät itsensä kanssa ristiriidassa olevia päätöksiä: kenenkään veroja ei saa korottaa vähääkään, ja kuitenkin menopuolelle äänestetään joka vuosi lisää ja lisää rahareikiä, Uschanov selittää.

Entä Brasilian Porto Alegren kaupunki? Siellähän osallistavaa budjetointia on toteutettu menestyksellä. Uschanov myöntää, että suora demokratia voi toimia, mikäli mittakaava on riittävän pieni. Hän nostaa esiin myös niin sanotun deliberatiivisen demokratian. Siinä satunnaisotannalla valittu joukko kansalaisia, vaikkapa 200, tutustutetaan perinpohjaisesti poliittisiin asiakysymyksiin.

– Kansanäänestyksiä on joissain maissa järjestetty siten, että äänioikeutettuja ovat olleet ne 200, jotka ovat tutustuneet asiaan. Tämän kaltaiset tavat tuoda suoran demokratian elementtejä edustuksellisen demokratian sisään ovat paljon perustellumpia kuin epämääräiset vaatimukset sen ulottamisesta heti kaikkeen.

Uusi näkökulma
ikärajakeskusteluun

Deliberatiivisen demokratian kokeiluissa on huomattu, että ihmisten mielipiteet asioista ja myös puoluepoliittiset kannat muuttuvat merkittävästi tietämyksen kasvaessa. Isossa-Britanniassa liberaalidemokraattinen puolue kolminkertaisti kannatuksensa kokeen osanottajien joukossa maan kahden pääpuolueen kustannuksella.

Uschanovin mukaan tietämyksen kasvu hyödyttää yleensäkin keskisuuria puolueita suurten kustannuksella. Suomessa esimerkiksi Vasemmistoliitto olisi selvä hyötyjä. Tälläkin hetkellä Vasemmistoliiton kannattajat kuuluvat keskimäärin tietäväisimpien joukkoon, päinvastoin kuin ”naapuripuolue” SDP:n kannattajat.

– Arvelen sen johtuvan siitä, että Vasemmistoliiton kannattaminen vaatii tätä nykyä jonkinlaista tietoista ratkaisua ja hyppyä. SDP on enemmänkin kaikille kaikkea -puolue.

Keskeisenä keinona poliittisen tietämyksen ja kiinnostuksen kasvamiseen Tommi Uschanov pitää nuorten motivoimista. Hän vetoaa kansainväliseen tutkimukseen, jonka mukaan se, äänestääkö nuori ensimmäisissä vaaleissa joissa on äänioikeutettu, vaikuttaa hyvin vahvasti siihen, äänestääkö hän myöhemmin. ”Nuorena nukkuneet jatkavat nukkumistaan myös keski-ikäisinä ja vanhoina”, Uschanov tiivistää kirjassaan.

Tähän tulokseen päätynyt yhdysvaltalainen tutkija Mark Franklin tuo uuden näkökulman keskusteluun äänioikeusikärajan alentamisesta 18:sta 16:een vuoteen: rajaa pitäisi päinvastoin nostaa ikään, jossa pahin kyynisyys on jo ehtinyt karista. Näin aiempaa useampi nuori äänestäisi ensimmäisissä vaaleissaan ja siten myös myöhemmällä iällä. Jos taas rajaa lasketaan, ensimmäisestä äänestämisestä pitäisi tehdä käytännössä pakollista kytkemällä se peruskoulun yhteiskuntaopin opetukseen.