Jarmo Lintunen

Suomi on ollut välillä maahanmuuttopolitiikan edelläkävijä, välillä jälkijoukoissa. Tutkija Antero Leitzinger toimittama kirja Mansikkamaan vartijat kertoo Maahanmuuttoviraston toiminnasta aina 1960-luvulta nykypäiviin saakka.

Varsinkin 1970- ja 80-luvuilla vallitsi käsitys Suomesta ulkomaalaispolitiikassaan muusta Euroopasta jälkeen jääneenä takapajulana. Katsottiin, että täällä suhtauduttiin ulkomaalaisiin torjuvammin kuin Ruotsissa ja muualla läntisessä Euroopassa. Leitzingerin mukaan tällaiseen käsitykseen olikin aihetta.

Kirjassa Leitzinger romuttaa myös myytin Eila Kännöstä maahanmuuttoa vastustavana, ärhäkkänä portinvartijana. Kännö toimi 1970- ja 80-luvulla Suomen ylimpänä ulkomaalaisviranomaisena.

Kännöön henkilöityi ajattelu Suomesta maana, joka sulki ovet ulkomaalaisilta muita maita tiukemmin. Tällainen oli mahdollista, koska 1980-luvun alkuun asti Suomesta puuttui ulkomaalaislainsäädäntö.

Muutama vuosikymmen sitten sanottiin, että Suomi ja Norja olivat maahanmuuttajien määrässä Ruotsiin verrattuna selkeästi jäljessä. Kymmenen vuotta sitten puolestaan väitettiin, että Norjaan muutti ulkomaalaisia aivan valtavia määriä ja Suomi oli edelleen jälkijunassa. Suomi on kirinyt tätä eroa koko ajan kiinni, eikä maan ulkomaalaispolitiikkaa voi tutkijan mielestä pitää nykyään mitenkään poikkeuksellisena.

Aiheesta lisää perjantaina 17.12.2010 ilmestyneessä Viikkolehdessä.