Puoluetoimiston kunnallissihteeri Aulis Ruuth piti poliittisen tilannekatsauksen Keski-Suomen vasemmiston piirikokouksessa 4.12. Hän kritisoi puheessaan suhteellisen voimakkaasti puolueen tavoite- ja vaaliohjelmaankin kirjattua perustuloa.
Ruuthin mukaan Vasemmistoliitossa on levinnyt näkemys, että työtä ei enää tarvitsisi tehdä tai että työ ei olisi enää niin sanotusti arvokasta. “Miten perustulo rahoitetaan, jos ei tehdä työtä?”, kuului Ruuthin ydinkysymys. Ikään kuin perustulo olisi ristiriidassa työnteon kanssa!
Perustulo mahdollistaisi heikoista työehdoista kieltäytymisen, poistaisi luukulta luukulle säntäilyä, vapauttaisi ihmisiä tekemään yhteiskunnankin kannalta merkityksellistä työtä sekä auttaisi suunnistamaan toimeentulon ja työmarkkinoiden epävarmuudessa. Ja kyllä, se myös saattaisi tukea ihmisten mahdollisuuksia rakentaa vapaata ja omaehtoista yhteiskuntaa.
Perustulo vastaa aidosti vasemmistolaista ihmiskäsitystä. Holhoamista ja moralismia varten on jo olemassa SDP. Vasemmiston tehtävänä tulisi sen sijaan olla itsenäisen työvoiman ja toimivan kansalaisyhteiskunnan tukeminen syrjäyttävän järjestelmän kynsissä. Jo tämän vuoksi perustuloajatuksesta luopuminen olisi vasemmistolle katastrofi.
Mitä rahoitukseen tulee, vastasin Ruuthille lennokkaasti, että perustulo rahoitetaan “kapitalistin pussista”, ja näin se perustaltaan tehdäänkin. Vakavammin todettakoon lyhyesti, että säädylliseen elämään riittävän perustulon rahoittaminen on täysin mahdollista, toki haasteellista, siksi kyse on myös poliittisesta tahdosta.
Toistuvasti saa myös kuulla, että Vasemmistoliitto on käynyt perustulokeskustelun kaksikymmentä vuotta sitten. Onko tarkoituksena vähätellä keskustelun tarvetta ja osoittaa “nuorelle polvelle” kokemusta asiasta? Tämä olisi paitsi älyllistä epärehellisyyttä myös perustulon puolesta käytyjen teoreettisten ja käytännöllisten kamppailujen vähättelyä.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut kahdessa vuosikymmenessä ehkä radikaalimmin kuin koskaan. Perustulossa ei ole myöskään kyse marginaalisesta nuorisopoliittisesta linjauksesta, vaan laajasta yhteiskuntapoliittisesta kysymyksestä, joka ei todellisuudessa tunne sukupolvijakoja.
Nykyinen perustuloanalyysi rakentuu työmarkkinoissa, tuotannossa ja teknologiassa tapahtuneille muutoksille sekä työväen uusille tarpeille. Toisaalta se palauttaa ytimekkäämmin vasemmiston agendalle näkemyksen työn ja pääoman välisestä (sovittelemattomasta) ristiriidasta. Näihin lähtökohtiin toivoisi perustulon kritisoijienkin perehtyvän.
Suomessa on rikas perustuloanalyysin perinne. Sen tulokset ovat käytettävissä. Toivoisin kunnallissihteeri Ruuthinkin mielikuviin nojaavan maakuntapolitikoinnin sijaan kannustavan puoluetoimistoa satsaamaan vastikkeettoman perustulomallin rakentamiseen, tässä ja nyt.