Vasemmistoliiton kansanedustaja Minna Sirnö kuvaa porvarihallituksen päättävän YK:n köyhyysvuoden nolosti, kun eduskunta ensi viikolla leikkaa kouluttamattomilta alle 25-vuotiailta viidenneksen toimeentulotuesta.

– Jo aiemmilla päätöksillä näiltä samoilta nuorilta vietiin työmarkkinatuki, Sirnö sanoi lauantaina Kaakkois-Suomen Vasemmiston piirikokouksessa Kouvolassa.

Lakiesitys mahdollistaa jopa 40 prosentin leikkauksen vähimmäisturvasta. Perjantain ensimmäisissä äänestyksissä leikkauksen vastustajat hävisivät hallituksen linjalle äänin 97-61. Leikkauksen puolesta äänestivät hallituspuolueet keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP.

Vasemmiston edustajat ovat olleet laajalti pettyneitä lakiesitykseen.

– Juuri tällaista on kokoomuksen lupaamaa toivo ja vihreiden hehkuttama parempi huominen, arvioi Sirnön puoluetoveri Annika Lapintie Paimiossa lauantaina.

ILMOITUS

Hämmentävää, Vihreät

Sirnö painottaa sitä, että toimeentulotuki ei ole kannustin laiskotteluun.

– Toimeentulotuki on viimesijainen perusturva niille, joilla ei enää ole mitään muuta mahdollisuutta selvitä arjestaan. Siksi jonkun puolueen hallituksessa olisi pitänyt muistuttaa, mistä toimeentulotuessa on kyse.

Hän arvioi, että kokoomus ja RKP eivät koskaan ole halunneet profiloitua perusturvapuolueina ja keskustakin on erkaantunut kauas köyhistä köyhimpien suomalaisten arjesta.

– Hämmentävintä on, että perustulon ja työpajojen puolestapuhujaksi ilmoittautunut Vihreät on kuitannut asian sekä satakomiteassa että hallituksessa ja eduskunnassa.

Hän muistuttaa, että Vihreät hyväksyi kuitenkin 50 miljoonaa euroa lisää puolustusmateriaalihankintoihin.

Voi koskea työpajanuoria

Eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden mukaan leikkaus kohdistuu nuoriin, jotka ovat jo pahasti syrjäytyneitä, sairaita ja vailla mahdollisuuksia osallistua koulunkäyntiin.

– Nämä nuoret ovat syyttömiä omaan tilanteeseensa ja asiantuntijoiden mielestä hallituksen esitys rankaiseekin kaikista onnettomammassa asemassa olevia nuoria, Sirnö sanoi.

Hän huomautti lisäksi siitä, että hallituspuolueiden hyväksymää toimeentulotuen leikkausta voidaan soveltaa myös niihin nuoriin, jotka ovat jo mukana työpajatoiminnassa.

– Heille on saatettu räätälöidä jo oma polku koulutukseen tai työelämään. Silti heiltä leikataan työmarkkinatuki ja jopa osa toimeentulotuesta, koska he eivät ole hakeneet koulutukseen normaalia reittiä.

Pikavippien armoille

Lapintie totesi, että toimeentulon heikentäminen ei auta asunnottomuuteen, masentuneisuuteen, paniikkihäiriöihin tai hankaliin kotioloihin.

– Seurauksena on vain nuoren syrjäytyminen entisestään, hän joutuu sinnittelemään entistä pahemmassa jamassa ruoka-avun, pikavippien ja perintäfirmojen armoilla.

Hän arvioi, että tarkoitus aktivoida nuoria etsimään yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa parannusta elämänhallintaansa. ei toteudu

– Kuntien sosiaalitoimistoilla ei nykyisin ole resursseja jokaisen nuoren riittävän tarkkaan seurantaan ja auttamiseen. Suuri uhka on, että toimeentuloturvan leikkauksesta tulee kunnissa automaattinen toimenpide, joka tehdään säästöjen nimissä kaikille koulutuspaikasta kieltäytyville nuorille. Suomessa on syrjäytymisuhan alla ainakin 30 000 nuorta.

Toimeentulotuen perusosa, 417 euroa kuukaudessa, on tarkoitettu ihmisen viimesijaiseksi turvaksi.

– Vähimmäisturvan tulisi olla yhteiskunnan takaama perusihmisoikeus, joka osoittaa sen tulotason, minkä alle ei yhteiskunta salli kenenkään pudota, Lapintie sanoi.

– Leikkaus romuttaa ajatuksen kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta.