Lehtikuva/ WOJTEK RADWANSKI

Yhdysvaltain oikeusministeriö yritti sitkeästi pitää salassa raportin Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen muuttaneista natsirikollisista.

Yhdysvaltain oikeusministeriössä laaditun raportin olennainen päätelmä on, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset tekivät toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista ”turvasataman” natseille ja heidän yhteistyökumppaneilleen.

Oikeusministeriön tutkijat olivat löytäneet vahvistuksen sille, että joillekin natseille ”todellakin tietoisesti sallittiin pääsy” Yhdysvaltoihin, vaikka viranomaiset tiesivät heidän taustastaan.

”Amerikasta, joka ylpeili olevansa vainottujen turvasatama, tuli – pienemmässä mittakaavassa – myös vainoajien turvasatama”, sanotaan raportissa.

Raportti valmistui jo vuonna 2006, mutta oikeusministeriö on kieltäytynyt julkaisemasta sitä. Lakimies David Sobel ja riippumaton National Security Archive vaativat oikeudessa julkisuuslakien perusteella sen julkaisemista.

Oikeusministeriö voitti jutun, mutta taipui lokakuussa antamaan vahvasti sensuroiden version raportista kantajille. Viime lauantaina The New York Times -sanomalehti (NYT) julkaisi artikkelin, joka sen mukaan perustui raportin sensuroimattomaan, täydelliseen versioon. Lehti ei kertonut, mistä se oli saanut sen haltuunsa.

ILMOITUS

Peittelyn laajuus esiin

On ollut jo pitkään tiedossa, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut käyttivät entisiä natseja omiin tarkoituksiinsa. Samoin tiedetään, että asekehittelyn kannalta tärkeitä saksalaisia tiedemiehiä päästettiin Yhdysvaltoihin.

Mutta nyt julki tullut raportti menee NYT:n mukaan pitemmälle kuvaillessaan tämän toiminnan ja sen peittelyn laajuutta.

Raportin aineisto on peräisin oikeusministeriön erityistutkimusten virastosta (OSI), joka perustettiin 1979 natsirikollisten karkottamiseksi Yhdysvalloista.

Raportissa tulee esiin uutta todistusaineistoa useista kymmenistä pahamaineisia natseja koskevista tutkimuksista. Siinä kerrotaan myös eri hallinnonhaarojen kiistoista natseihin suhtautumisessa.

Raportti arvioi, että Yhdysvaltoihin päässeiden natsien määrä oli kuitenkin ”lähes varmasti” selvästi vähemmän kuin 10 000, mikä on tähän saakka ollut yleinen arvio. OSI ehti kolmen vuosikymmenen aikana – se sulautettiin tänä vuonna toiseen virastoon – saada yli 300 natsirikollista karkotetuksi maasta tai estää maahantulon.

Von Bolshwingin tapaus

NYT kertoo esimerkkinä Otto Von Bolschwingin tapauksesta. Von Bolschwing oli Adolf Eichmannin apulaisena laatinut suunnitelmia juutalaisten hävittämiseksi Saksasta.

Sodan jälkeen Von Bolschwing muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli keskustiedustelupalvelu CIA:lle. Raporttiin sisältyvissä muistioissa CIA:n virkailijat pohtivat, mitä tehdä, jos Von Bolschwingin natsimenneisyys paljastuu. Vaihtoehtoina pidettiin joko kaikkien natsiyhteyksien kiistämistä tai vetoamista lieventäviin asianhaaroihin.

Von Bolschwingin menneisyys selvisi oikeusministeriölle 1981. Se haki Von Bolschwingin karkottamista maasta, mutta tämä ehti kuolla ennen sitä.

Rakettitiedemies

Toinen esimerkki on Mittelwerkin asetehdasta johtanut Arthur Rudolph. Hänet tuotiin 1945 rakettiasiantuntijana Yhdysvaltoihin osana ”Operaatio klemmaria” (Operation Paperclip), jolla hankittiin palvelukseen Natsi-Saksan tiedemiehiä. Rudolph ansioitui myöhemmin NASA:ssa kehittämällä Saturn V -kantoraketin.

Vuonna 1949 Rudolph kävi Meksikossa, eikä Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto aikonut päästää häntä takaisin. Oikeusministeriö vaati sitä muuttamaan päätöstä, jotta ”kansallinen etu ei vaarantuisi”.

OSI:n tutkimukset osoittivat myöhemmin, että Rudolphilla oli ollut Mittelwerkissä paljon suurempi rooli orjatyövoiman käytössä kuin mitä CIA oli myöntänyt. Oikeusministeriö haki hänen karkottamistaan 1983, koska ”jonkun hänen tasoisensa karkottaminen todistaisi, miten syvästi hallitus on sitoutunut natsien syytteeseen saamiseen”.

Marraskuussa 1983 Rudolph teki sopimuksen, että hän vastineeksi syytesuojasta luopuu ”vapaaehtoisesti” Yhdysvaltain kansalaisuudesta ja muuttaa Länsi-Saksaan.

Mengelen päänahka

Yhdysvaltain oikeusministeriö perustelee haluttomuuttaan raportin julkaisuun sillä, että raportti ”ei koskaan virallisesti valmistunut eikä vastaa virallisia tutkimustuloksia”. Lisäksi se ministeriön mukaan sisältää lukuisia virheitä ja puutteita.

Sensuroidusta versiosta on jätetty pois esimerkiksi kertomus siitä, miten OSI:n johtaja piti vuosikausia pöytälaatikossaan päänahkaa, jonka uskottiin kuuluneen natsien pahamaineiselle keskitysleirilääkärille Josef Mengelelle.

Kun DNA-testit lopulta kehittyivät riittävästi, oli päänahasta hyötyä. Sen avulla saatiin vahvistettua, että Mengele oli todella kuollut Brasiliassa 1979. Näin kumottiin epäily, että Mengele olisi 1980-luvulla oleskellut Yhdysvalloissa.

Epäonnistuminen Latviassa

Sensuroidusta versiosta oli jätetty pois myös diplomaattisesti kiusallista aineistoa. Sellaista oli esimerkiksi kuvaus ”hirveästä epäonnistumisesta” vuonna 2000 kokoussarjassa, jossa Yhdysvaltain viranomaiset yrittivät painostaa Latvian viranomaisia ottamaan kiinni natseiksi epäiltyjä.

Liian arkaluontoinen oli myös osio, jossa kuvattiin vuonna 1997 Yhdysvaltain ja Sveitsin välillä puhjennutta kiistaa. OSI:n tutkijat olivat tuolloin löytäneet ”ratkaisevat todisteet” siitä, että Sveitsi oli ostanut natsien juutalaisilta holokaustiuhreilta varastamaa kultaa.