Jarmo Lintunen

Tamperelaisrokkarit tekivät Juice Leskisen ensimmäisen yhtyeen biisit uusiksi. Tuotto menee lastensuojelulle.

Vuonna 1973 suomalaisessa rokissa alkoi uusi aika. Hectorin ja Dave Lindholmin rinnalle suomalaiseksi tekstittäjäksi astui kolmas perustanlaskija Juice Leskinen.

LP-levy Juice Leskinen & Coitus Int ilmestyi marraskuussa 1973. Seuraavana keväänä yhtye teki läpimurron singlellä Marilyn. Sama vuonna ilmestyi vaikuttava ja kunnianhimoinen kakkoslevy Per Vers, runoilija, joka jäi yhtyeen viimeiseksi.

Nyt joukko manserokkareita on tehnyt Coitus Intin biisit uusiksi. Pispalassa jytää -levyllä esiintyvät Coitus Intin alkuperäisjäsenet Mikko Alatalo ja Pena Penninkilampi sekä muun muassa Pate Mustajärvi, Heikki Salo ja Heikki Silvennoinen.

Taustabändinä ja levyn taiteellisena tuottajana on toiminut pispalainen Hauli Bros. -yhtye, joka on soittanut nostalgiakeikkoja Coitus Intin hengessä.

Levyllä on lauluja myös LP:ltä Juice ja Mikko joka ilmestyi Coitus Intin toiminnan päättymisen jälkeen 1975.

Pispalassa jytää -levyn tuotto menee Tampereen ensi- ja turvakodin toiminnan hyväksi.