Lehtikuva/ DJORDJE KOJADINOVIC

Miroljub Petrovicin mielestä homoseksuaaleille olisi annettava kaksi vaihtoehtoa: käytöksen muuttaminen tai kuolemantuomio.

Jos Päivi Räsänen on mahdollisesti suunnitellut opintomatkaa ulkomaille, Belgrad saattaisi olla harkinnan arvoinen kohde. Siellä voi tavata Miroljub Petrovicin, joka vakuuttaa pystyvänsä ”parantamaan” ihmisen homoudesta.

Homoseksuaalisuus on ajankohtainen kysymys myös Serbiassa. Toissa sunnuntaina Belgradissa järjestettiin ensimmäinen laillinen homoseksuaalien oikeuksia puolustava marssi yli vuosikymmeneen. Vielä viime vuonna se kiellettiin viime hetkellä äärioikeiston väkivallan pelossa.

Marssia suojasi nyt 5 000 poliisia, mutta äärioikeistolaisten vastamielenosoittajien väkivallalta ei vältytty. Mellakoitsijat aiheuttivat yli miljoonan euron vahingot.

Tapahtumien myötä myös Belgradissa klinikkaansa pitävä Miroljub Petrovic on saanut julkisuutta.

Petrovic on kertonut edustavansa ”alkuperäistä lääketiedettä”. Hän ei oikeasti ole mikään lääkäri eikä muukaan tohtori, vaan hankkinut luonnontieteiden kandidaatin paperit amerikkalaisesta opinahjosta nimeltä International Institute of Original Medicine (IIOM).

ILMOITUS

Petrovicin mukaan alkuperäinen lääketiede ratkaisee sairauksien syyt, eikä tyydy hoitamaan vain niiden oireita. Olennainen osa on se, että potilas omaksuu ”hyvät elämäntavat” ja hylkää ”pahat elämäntavat”. Petrovic vakuuttaa parantavansa homoseksuaalisuuden siinä missä syövänkin.

Demokratiaa ja homoutta vastaan

Miten homo sitten parannetaan? Petrovic-metodissa potilaan on luovuttava roskaruuasta, alkoholista, tupakasta sekä kaikenlaisesta ripulia aiheuttavasta. Vettä on juotava paljon, liikuntaa harjoitettava ja riittävästä levosta huolehdittava. On ajateltava hyviä asioita.

Lisäksi potilas käy klinikalla ottamassa säännöllisesti peräruiskeita.

Mutta Petrovicin oppeihin sisältyy muutakin kuin terveitä elämäntapoja. Hän harmitteli Radio Free Europen haastattelijalle, ettei homoseksuaaleja voi tällä hetkellä teloittaa. Petrovicin mielestä asioiden pitäisi olla niin, että homoilla olisi kaksi vaihtoehtoa: muuttaa elämäntapansa tai saada kuolemantuomio.

Petrovicin mukaan demokratia on huono valtiomuoto; äänestämällä voi laillistaa kaikenlaisia tuhoisia elintapoja, kuten roskaruuan, tupakan, alkoholin, marijuanan ja homoseksuaalisuuden.

Raamatun hyväksymää luonnonlääkintää

Yhdysvalloissa toimii useita homoja ”parantavia” tai ”eheyttäviä” liikkeitä, ja ne ovat yleensä voimakkaasti uskonnollisia. Myös Petrovic tuntuu perehtyneen aihepiiriin hyvin. Hänen aikaisempiin harrastuksiinsa kuuluu mm. kreationismista luennoiminen.

IIOM:n nettisivuilta selviää, että laitoksen tarjoama opetus on ”Raamatun hyväksymää” luonnonlääkintää. Kursseille ei ole erityisiä pätevyysvaatimuksia, ja luonnontieteen kandidaatin paperit irtoavat 3 600 dollarin opintomaksulla.

IIOM:n nettisivuilla on sähköpostiosoite ja puhelinnumero, mutta sen sijaan oppilaitoksen fyysinen sijainti ei näytä selviävän miltään alalehdeltä. Puhelimen suuntanumero viittaa Marylandin osavaltioon.