Monet Suomessa asuvat mutta ulkomaisen yrityksen palveluksessa työskentelevät rekkakuskit ja merimiehet ovat törmänneet vaikeuksiin saada heille kuuluvaa suomalaista sosiaaliturvaa.

Osa Kelan toimipisteistä on alkanut vaatia muun muassa Kela-kortteja takaisin näiltä liikkuvilta työntekijöiltä. Ilman Kela-korttia ei saa esimerkiksi suomalaisia matka- ja muita vakuutuksia tai heti korvattavia etuuksia, kuten lääkkeiden kela-korvausta.

Lappilainen kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) jätti keskiviikkona asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Tennilä kysyy, miten Suomessa asuville mutta ulkomaisten yritysten palveluksessa työskenteleville suomalaisille aiotaan turvata Kela-kortin säilyminen ja muut suomalaisille omassa maassa kuuluvat sosiaaliturvaetuudet.

Tennilä huomauttaa, että Kela-kortin menettäminen vaikeuttaa työntekijän elämää suuresti.

Esimerkiksi useat Suomessa asuvat, mutta norjalaisen yrityksen palveluksessa olevat autonkuljettajat ovat Tennilän mukaan saaneet kirjeitä, joissa on vaadittu Kela-kortin palauttamista. Tilanne on vastaava myös ruotsalaisen lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevillä suomalaisilla merimiehillä.

Tennilä vaatii selvennyksiä sosiaaliturvaviranomaisten ja Kelan toimistojen toimintaohjeisiin.