Hetket jotka jäivät 24

– Well, here’s another fine mess you got me into.

Eli kylläpä on taas siisti sotku, johon minut järjestit.

Tämä lause kuullaan lähes jokaisessa Oliver Hardyn ja Stan Laurelin komediassa. Siis niissä, jotka tehtiin kaksikon siirryttyä äänielokuvan pariin vuonna 1929.

Stan ja Ollie jättivät jälkeensä enemmän unohtumattomia hetkiä kuin kukaan muu. Yhdessä he tekivät yli sata edelleen täyttä tavaraa olevaa komediaa vuosina 1927–1940.

Laurel & Hardy -komedioiden yksi viehätys perustuu toistoon. Suunnilleen samoista aineksista syntyi aina yhtä riemukasta jälkeä. Katsoja oikein odottaa Stanin saattavan Ollien pulaan, jotta Ollie pääsee sanomaan otsikossa olevan lauseen.

ILMOITUS

Komedioiden aiheitakaan ei ole monta. Yksi on se, jossa kaverukset yrittävät olla vaimojaan ovelampia ja joutuvat siksi pulaan. Tai ainakin Ollie joutuu, kuten tämän juonikuvion huipentaneessa Sons of the Desert -elokuvassa, jossa pojat lähtevät ilman vaimojen lupaa veljeskuntansa konventtiin.

Mutta täyttä rautaa ovat nekin elokuvat, joissa harmittomalta näyttävä kiista eskaloituu täydeksi tuhoksi ja katusodaksi. Big Business -elokuvassa joulukuusikauppiaamme hajottavat asiakkaan talon. Ja vain siksi, että Stanin takin lieve oli jäänyt James Finlaysonin oven väliin.

You’re Darn Tootin’ taas on se, jossa kahden katumuusikon riita paisuu housujen repimiseksi kaikilta vastaantulijoilta.

Onnellinen se, joka omistaa kaikki Stanin ja Ollien elokuvat ja voi katsoa niitä aina kun haluaa.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!