Madhusree Mukerjeen kirja perustuu asiakirjalöytöihin. Hänen mukaansa Sir Winston Churchillin toiminnan takana oli hänen rasisminsa intialaisia kohtaan.
Jopa 3 miljoonaa ihmistä menehtyi, kun riisinkuljetukset brittiläiseen Intiaan kuuluneeseen Bengaliin katkesivat vuonna 1943 japanilaisten miehitettyä Burman. Samaan aikaan Bengalin omat riisipellot muutettiin juutin viljelemiseen hiekkasäkkejä varten.
Siirtomaaviranomaiset takavarikoivat tai tuhosivat useimmat veneet ja härkävankkurit pelätessään niiden joutuvan vihollisen käsiin, jos japanilaiset hyökkäisivät Bengaliin.
Nälänhätä alkoi maaseudulla, mistä nälkää näkevät vaelsivat Kalkuttaan (nykyinen Kolkata). Silminnäkijät ovat kertoneet hirvittävistä näkymistä kaupungin kaduilla.
Samaan aikaan Britannian virkamiehet ja sotilaat sekä intialaisten yläluokka söivät mainioista klubeillaan ja kodeissaan. Heitä varten oli varastoitu ruokaa.
Vetoomukset kuuroille korville
Brittihallituksen Intian asioiden ministeri Leo Amery vetosi useita kertoja Churchilliin, jotta Bengaliin lähetettäisiin hätäapua. Churchill kuitenkin torppasi aina esityksen.
Churchill väitti, ettei Britannialla riitä laivoja hätäavun kuljettamiseksi bengalilaisille. Mukerjeen mukaan asiakirjat kuitenkin osoittavat, että Churchill määräsi Australiasta tulevat viljalaivat ohittamaan Intian ja purjehtimaan Välimerelle, vaikka siellä oli jo viljaa yli tarpeen.
Australia ja Yhdysvallat tarjosivat hätäapua Intiaan, mutta Churchill ei antanut laivoja. Apu ei kelvannut edes silloin, kun Yhdysvallat tarjoutui kuljettamaan sen omilla laivoillaan.
Intia oli jo sodan alkuvuosina viemään viljaa. Vielä vuonna 1943 sen täytyi jatkaa riisin vientiä Churchillin henkilökohtaisesta vaatimuksesta.
Churchill sanoi vihaavansa intialaisia
Mukerjee siteeraa useita Churchillin halveksivia lausuntoja intialaisista. ”Vihaan intialaisia. He ovat eläimellisiä ihmisiä, joilla on eläimellinen uskonto”, hän sanoi kerran Amerylle. Churchill sanoi myös, että intialaiset ovat itse aiheuttaneet nälänhädän ”lisääntymällä kuin kanit” ja sanoi toivovansa, että intialaisia pommitettaisiin.
Kerran Amery hermostui pääministerilleen ja sanoi, ettei näe suurta eroa tämän ja Hitlerin asenteissa.
Mahatma Gandhia Churchill pilkkasi ”lakimieheksi, joka esiintyy puolialastomana pyhänä miehenä”. Kun Intian brittihallinto pyysi hätäapua Intiaan, Churchill vastasi vitsailemalla ”eikö Gandhi ole vielä kuollut nälkään?”
Mukerjeen kirja Churchill’s Secret War perustuu hänen monivuotiseen tutkimukseensa Britannian toisen maailmansodan aikaisen hallituksen pöytäkirjoista, ministeriöiden papereista sekä asianosaisten henkilökohtaisista arkistoista.
49-vuotias Mukerjee on itse Bengalista kotoisin. Hän asuu nykyään Frankfurtissa.