Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen epäilee, ettei Ylestä avustajan paikalta potkitun Antero Eerolan tapauksesta ole kerrottu vielä kaikkea.
– Jos ajatellaan ihan kylmän kliinisesti, käsittääkseni Anterolla on ollut määräaikainen sopimus, ja määräaikaiselle voi näin käydä. Toisaalta haisee kilometrien päähän, että tässä on jostain muustakin kysymys, Journalistiliiton puheenjohtaja kommentoi Verkkoapilalle.
Verkkoapilan haastattelema Nieminen toivoo selvitettäväksi, mitä oikeasti on tapahtunut. Onko Yleä painostettu, tai onko avustaja syyllistynyt rikkomuksiin, mistä häntä syytetään? Journalistiliitto lupaa avustajalle apua, jos hän ryhtyy toimiin.
– Anteroa syytetään aika kovalla tavalla vääristelystä ja arvostellaan rankasti hänen ammattitaitoaan.
Niemisen mukaan ei ole poikkeuksellista, että poliitikot haukkuvat toimittajia.
– Poliitikothan soittelevat joka päivä jonnekin. Mutta jos kuvitellaan, että Yleä olisi jotenkin painostettu tai annettu ymmärtää, että tästä pitäisi olla jatkoseurauksia, ei Yleisradion olisi missään nimessä sellaiseen pitänyt ryhtyä.
Ulkopuolisilla ole päätäntävaltaa siitä, miten tiedostusvälineissä toimitaan. Poliitikoilla kaikkein vähiten, Nieminen korostaa.