Väen laskeminen vie vuoden

Intian 1,2 miljardin asukkaan laskeminen on valtava operaatio, joka alkoi huhtikuussa ja jatkuu miltei vuoden. Sen toteutukseen on jalkautunut 2,5 miljoonaa virkailijaa ja tulosten on määrä valmistua ensi vuoden puolivälissä.

Tehtävän haastavuutta lisäävät lukutaidottomien ja kodittomien suuri määrä sekä aseellisten kapinallisryhmien toiminta eri puolilla maata.

Kymmenen vuoden välein toistuvassa laskennassa selvitetään intialaisten sukupuoli, uskonto, ammatti ja koulutus sekä tuoreen päätöksen nojalla myös kasti. Lisäksi 15 vuotta täyttäneiltä tarvitaan valokuva ja sormenjäljet biotunnisteita varten. (IPS)

Syntyperä aiotaan kirjata väestönlaskennassa ensi kerran vuoden 1931 jälkeen.

Kastijaon ottaminen mukaan Intiassa meneillään olevaan väestönlaskentaan on synnyttänyt voimakasta arvostelua. Edellisen kerran kastit noteerattiin brittivallan aikana 1931.

Hindulaisuudesta kumpuava kastijako on kuitenkin ollut koko ajan läsnä intialaisten arjessa, eivätkä muslimit ja kristitytkään ole tyystin välttyneet sen vaikutukselta.

ILMOITUS

Avioliitot solmitaan valtaosin kastien sisällä, ja lehtien avioliittopalstat on jaoteltu kastin mukaan. Kastirajat ylittävät liitot johtavat sosiaaliseen hylkimiseen ja pahimmillaan ”kunniamurhiin”.

Poliitikoille kastit ovat arvokkaita äänipankkeja. Esimerkiksi Uttar Pradeshin ja Biharin osavaltiossa toimii vahva alhaiseen yadav-kastiin pohjaava puolue.

Ne ovat vaatinet kastin sisällyttämistä väestönlaskentaan. Kongressipuolueen johtama hallitusrintama on hidastellut asiassa, mutta päätösvaltainen ministeriryhmä näytti elokuussa hankkeelle vihreää valoa.

Käytännössä kastin lisääminen jo meneillään olevaan laskentaan voisi onnistua siksi, että jo haastatellutkin kansalaiset joutuvat vielä käymään valtion virastoissa toimittamassa kuvansa ja sormenjälkensä biotunnisteita varten.

Taustalla taistelu
tukirahoista

Kastin noteeraamisen kannattajien mielestä kehityshankkeiden oikeudenmukainen toteuttaminen kärsii, ellei kastijako ole tiedossa.

Ongelman ytimessä on väestöryhmä, josta käytetään määritelmää ”muut takapajuiset yhteiskuntaluokat” (other backward classes, OBC). Sen arvioidaan kattavan jopa 40–60 prosenttia Intian 1,2 miljardista asukkaasta. Mukana on yadav ja muita suuria kasteja.

– OBC-ryhmien laskenta ratkaisee äkkiä kiistat niihin kuuluvien määristä ja antaa tärkeää tietoa heidän koulutus- ja taloustilanteestaan, tunnettu väestötieteen tohtori Yogendra Yadav sanoo.

Hänen mielestään ryhmät olisi pitänyt eritellä jo vuoden 2001 laskennassa, jotta valtion niille lupaama erityistuki saataisiin oikeaan osoitteeseen.

Vastustaja: Laskenta
vahvistaisi kastilaitosta

Kastilaitosta vastustavan Vahva Intia (Sabal Bharat) -ryhmän perustaja Ved Prasad Vaidik varoittaa, että laskenta vaikuttaa myös tuleviin sukupolviin.

– Kastilaitos pitää juuria pois sen sijaan, että sitä vahvistetaan laskennan avulla, hän sanoo.

– Kuulun pappiskastiin, mutta vävyni on kastiton, enkä ole koskaan udellut hänen syntyperäänsä, Vaidik jatkaa.

Hindulainen yhteiskunta jakaantui alkujaan neljään kastiin: pappeihin, sotilaisiin, kauppiaisiin ja palvelijoihin. Ne ovat aikojen saatossa sirpaloituneet tuhansiin alakasteihin.

Nykyiset OBC-ryhmät kuuluvat pääosin perinteisen palvelijakastin piiriin.

Kiintiöitä säädetty
syrjintää vastaan

Vuoden 1950 perustuslaki kielsi syrjinnän kastin nojalla, mutta jako on yhä vahva varsinkin maaseudulla, missä asuu 70 prosenttia intialaisista.

Kovimman syrjinnän kohteeksi ovat joutuneet kastittomat eli dalitit. Tilanteen kohentamiseksi heille on varattu kiintiöt päätöksenteossa, julkisissa viroissa ja koulutuksessa.

Intian hallituksen kaavailema erityistuki OBC-ryhmille on kohdannut vastustusta ”ylemmiltä” kasteilta ja kastilaitoksen vastustajilta.

Väen laskeminen vie vuoden

Intian 1,2 miljardin asukkaan laskeminen on valtava operaatio, joka alkoi huhtikuussa ja jatkuu miltei vuoden. Sen toteutukseen on jalkautunut 2,5 miljoonaa virkailijaa ja tulosten on määrä valmistua ensi vuoden puolivälissä.

Tehtävän haastavuutta lisäävät lukutaidottomien ja kodittomien suuri määrä sekä aseellisten kapinallisryhmien toiminta eri puolilla maata.

Kymmenen vuoden välein toistuvassa laskennassa selvitetään intialaisten sukupuoli, uskonto, ammatti ja koulutus sekä tuoreen päätöksen nojalla myös kasti. Lisäksi 15 vuotta täyttäneiltä tarvitaan valokuva ja sormenjäljet biotunnisteita varten. (IPS)