Työ, leikki ja luominen -kirjoituskilpailun voittajat ovat ratkenneet.

Raati valitsi proosasarjan voittajaksi tamperelaisen toimittaja Jan Salmisen ja lyriikkasarjan voittajaksi helsinkiläisen kirjastovirkailija Pirjo Kotamäen.

Palkinnot jaetaan Työväenkirjallisuuden päivässä Työväenmuseo Werstaalla Tampereella lauantaina 28.elokuuta.

Kilpailun asiantuntijaraati valitsi voittajatyöt kaikkiaan 333 tekstin joukosta.

-Väkevimmät tekstit ammensivat työttömyyden kokemuksesta ja työelämän kritiikistä, kertoo arvosteluraadin jäsen, kirjallisuudentutkija Antti Salminen.

ILMOITUS

Jan Salminen kertoo, että hän aikoi viime hetkellä luovuttaa, koska piti tekstiään liian valottomana ja inhottavana.

– Voitto tuntuu järisyttävän hienolta, sillä tunnustus antaa uskoa siihen, että kannattaa jatkaa kirjoittamista silloinkin, kun on valmis luovuttamaan, proosasarjan voittaja iloitsee.

Kaikki proosasarjassa sijoittuneet ovat Tampereelta. Toisen sijan saavutti Solina Virta ja kolmannen Joonas Kallonen.

Lyriikkasarjassa toiselle sijalle ylsi Mirja Pirhonen Vantaalta ja kolmanneksi Jarmo Suojärvi Karkkilasta.

Kilpailun järjestivät Lauri Viita -seura, Väinö Linnan seura ja F.E. Sillanpään seura yhteistyössä Työväenkirjallisuuden päivän kanssa.