Ilkka Solanterä

Voitto saattaa tulla jo yhdellä tatilla

Herkkutatit saavat kyytiä lauantaina, kun tattien poiminnasta kisataan MM-tasolla Joensuun Kiihtelysvaarassa. Kolmannen kerran järjestettävän MM-Tatti -kilpailun puuhamiehen Juhani Nuutisen mukaan on vielä arvoitus, millainen tattisato kisaviikonlopulle saadaan.

– Nyt tarvittaisiin lämmön lisäksi sadetta. Viime aikojen myrskyt eivät ole riittäneet, vaan sataa pitäisi mieluummin koko päivän.

Kiihtelysvaarassa tatteja riittää yleensä huonoinakin vuosina. Vaikka nyt ollaan aikataulusta jo kolme viikkoa myöhässä, tulevia kisoja ei huonokaan tattisato uhkaa.

Tänä vuonna ykkösluokan lisäksi saaliiksi nimittäin hyväksytään myös kakkos- ja kolmosluokan tatteja. Kisan sääntöjäkin on mahdollista vielä muuttaa, kun poiminta-alue käydään läpi päivää ennen kisaa. Hätätilassa muutkin sienet hyväksytään.

– Ongelmana on, että niitä on niin paljon eivätkä kaikki välttämättä tunnista syötäviä sieniä. Tatti on helppo, koska sen jokainen tunnistaa, Nuutinen sanoo.

ILMOITUS

Viime vuonna voittajan tattisaalis oli jopa viisi kiloa, toissa vuonna pääpalkinnon vienyt poimi puoli kiloa tatteja.

– Voihan olla, että tänä vuonna voittajaksi pääsee jopa yhdellä tatilla, Nuutinen arvelee.

Kilpailualue pysyy salassa

Kilpailualue on visusti varjeltu salaisuus aina kilpailun alkuun saakka. Nuutinen suostuu paljastamaan ainoastaan, että kisa käydään noin 60 hehtaarin kokoisella alueella jossain päin Kiihtelysvaaraa.

Aikaa poimia mahdollisimman paljon tatteja on kaksi tuntia. Viime vuonna kilpailijat kuljetettiin kisapaikalle linja-autolla.

– En minä paljasta, miten se tänä vuonna on, Nuutinen naureskelee.

Viidensadan euron pääpalkinnosta on tähän mennessä ilmoittautunut taistelemaan sata henkilöä. Ilmoittautuneita on myös Venäjältä ja Ruotsista. Edellisvuosina heitä on tullut Virosta ja Unkarista.

– Voitto on silti jäänyt Suomeen, Nuutinen kehaisee.

Kilpailijat kisaavat kolmessa sarjassa: yksilösarjassa, joukkuesarjassa ja ensimmäistä kertaa myös nuorten sarjassa.

– Vielä odotetaan lisää nuoria mukaan, koska nuoresta sienien keruu on aloitettava, Nuutinen tuumaa.

Lisää arvostusta tatille

Nuutisen mukaan on tärkeää viedä sienikulttuuria eteenpäin. Metsään jää joka vuosi 75 prosenttia syötävistä sienistä.

– Sienestäessä saa vielä kaupan päälle raitista ilmaa ja liikuntaa, hän muistuttaa.

Nuutisen mielestä herkkutattia ei arvosteta Suomessa vielä tarpeeksi, vaikka tattia voi käyttää helposti mihin tahansa ruokaan. Paras resepti on kuitenkin yksinkertainen.

– Tuore tatti paloiteltuna pannulle. Siihen voita ja sipulia. Muuta ei tarvita.