JHL:n Vasemmistoryhmän seminaarissa Vantaalla lauantaina puhunut Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hämmästeli SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman maahanmuuttajalausuntoja. Heinäluoma vaati lauantaina työperäisen maahanmuuton kiristämistä Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

Arhinmäen mukaan Heinäluoman täytyy tietää, että suurin osa ulkomaalaisista työntekijöistä tulee Suomeen EU:n vapaan liikkuvuuden perusteella. Tätä Heinäluomakaan ei kyseenalaista.

Arhinmäki vaati hallitukselta kovia toimia huijariyritysten kuriin laittamiseksi. Käänteinen arvonlisävero on hyvä alku, mutta rehellisten yrittäjien ja työttömien aseman korjaaminen vaatii paljon enemmän.

– Ei hallitustakaan ihan kaikesta voi syyttää. On väärin, että ulkomaista työvoimaa käytetään hyväksi palkkoja polkemalla ja veroja kiertämällä. Se voidaan estää tilaajavastuulakia parantamalla, kunnollisella valvonnalla ja sanktioilla. Maahanmuuttajien syyllistäminen työttömyydestä ei paranna tilannetta mitenkään.

– Heinäluoman tulisi keskittyä ongelmien aiheuttajaan, ulkomaista halpatyövoimaa hyväksikäyttäviin yrityksiin ja sen mahdollistavaan politiikkaan. Ei maahanmuutto luo rasismia jos lainsäädäntö on kunnossa. Nyt Heinäluoma on itse halpahintaisella pisteiden kalastelullaan kasvattamassa rasistista ilmapiiriä, Arhinmäki sanoi.

Hallituksen suunnitelma luopua tarvehankinnasta kolmansien maiden työntekijöiden osalta voi avata mahdollisuuden entistä suuremmalle halpatyövoiman käytölle ja jopa ihmiskaupalle, jos valvontaa ei tiukenneta.