Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas.) on jättänyt torstaina eduskunnassa kirjallisen eduskuntakyselyn, jossa hän vaatii hallitusta puuttumaan välittömästi rakennusyhtiö Skanskan aikomukseen värvätä nelisenkymmentä virolasta rakentajaa rakentamaan valtion tietotekniikan hallintokeskusta HALTIKia Rovaniemellä.

Tennilän mukaan Lapissa on yli tuhat rakentajaa työttömänä. Syyksi virolaisten värväykseen Tennilä näkee näille maksettavia halpapalkkoja.

Kyselynsä perusteluissa Tennilä toteaa hallituksen mainostavan hajasijoittavansa valtion hallintoa maakuntiin.

– Samaan aikaan toimintoja kuitenkin myös keskitetään, kuten hälytyskeskusten karsiminen osoittaa. Rovaniemi on yksi hälytyskeskuksen menettäjistä. Rovaniemelle tulevaa valtion tietotekniikan hallintokeskuksen rakennustyömaankin osalta uhkaa käydä niin, että rakennustyömaan saanut Skanska sivuuttaa paikallisen työvoiman.

Perusteluksi noin 40 virolaisen rakentajan värväämiselle on sanottu, ettei työmaa muutoin onnistu. Rakentajia pohjoisessa riittää, sillä yksin Lapissa on nyt yli tuhat rakentajaa työttömänä.

Skanskan tosiasiallisena tavoitteena onkin Tennilän mukaan halvemman työvoiman hamstraus.

– Pohjoisessa on ollut tapauksia, joissa virolaiset ovat saaneet vain puolet suomalaisten rakentajien työehtosopimuksen mukaisesta palkasta. On täysin sopimatonta, että valtion työmaalle värvätään halpatyövoimaa ja siksi rakennushankkeen maksajan on puututtava heti asiaan.