Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakson mukaan yli puolet kansasta ei kannata edelleenkään ydinvoimaa. Hän viittaa Kansan Uutisten verkkolehden (16.2.) pääkirjoitukseen, jossa todettiin Energiateollisuuden teettämään mielipidemittaukseen viitaten, että ydinvoiman suosio olisi kasvussa.

Koivulaakso toteaa, että Energiateollisuuden mielipidetiedustelussa kysyttiin ”yleissuhtautumista ydinvoimaan energialähteenä Suomen oloissa”. Vasemmistonuorten puheenjohtaja toivoo KU:lta tiukempaa lähdekritiikkiä voimakkaan lobbauksen kohteena olevaan ydinvoimakeskusteluun, sillä tämä on hänen mukaansa hyvin eri asia kuin, että eduskunnalle kaavailtu kysymys ”hyväksytkö ydinvoiman lisärakentamisen”.

– Kun suomalaisilta kysytään ydinvoiman lisärakentamisesta, yli 55 prosenttia vastustaa ja alle 40 prosenttia kannattaa.

Ydinvoiman vastustajat eivät Koivulaakson mukaan myöskään ole vaienneet.

– Vasemmistonuoret on mukana Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa yhdessä viiden ympäristöjärjestön ja muiden nuorisojärjestöjen kanssa. Kampanjan tavoitteena on kerätä 10 000 kannattajaa, jotka sitoutuvat äänestämään ydinvoimavastaista ehdokasta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Näistä 4 000 saatiin kasaan jo ensimmäisellä viikolla.

ILMOITUS

Haaste kansanedustajille

Vasemmistonuoret haastaa Vasemmistoliiton kansanedustajat mukaan kampanjaan ja sitoutumaan puolueen linjaan, joka tähtää fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman käytön asteittaiseen lopettamiseen.

Koivulaakso toteaa, että ydinvoiman rakentaminen ei vähennä päästöjä, koska sillä on merkittäviä vastakkaisia vaikutuksia muuhun energiantuotantoon.

– Ydinvoimalla tuotetaan pelkkää sähköä, jolloin tarvittava lämpöenergia tuotetaan polttamalla fossiilisia polttoaineita. Lisäksi ydinvoima edistää sähkön kulutuksen jatkuvaa kasvua.

– Ydinvoima ei ratkaise työllisyysongelmia, sillä sen rakentamisessa on käytetty lähinnä ulkomaista vuokratyövoimaa. Lisärakentaminen suuntautuisi selvästi sähkön vientiin ja tarkoittaisi vain suurempia tulonsiirtoja valtiolta energiayhtiöille. Nykyisellä heikolla valvonnalla lisärakentaminen lisää myös ydinkatastrofin riskiä.

Kommentit