Esiripun auettua katsoja kohtaa itsensä Johann Wolfgang von Goethen köllöttelemässä Italian matkallaan leveälierisessä hatussa, Wilhelm Tischbheinin kuuluisan maalauksen ikonografiassa. Se on avainteos Jussi Tapolan ohjaamaan ja Mark Väisäsen lavastamaan viitteitä ja symboliikkaa vilisevään Kansallisoopperan Faust-esitykseen.
Vuonna 1587 ilmestynyt kirja Johannes Faustenista, joka myi sielunsa paholaiselle, ei jättänyt nuorta Goethea rauhaan. Lopulta hän kirjoitti aiheesta kaksiosaisen runoelman. Hän ujutti siihen myös aikalaistapahtuman, jossa Margarethe Brandt vangittiin aviottoman lapsensa surmasta.
Tarinassa elämäänsä kyllästynyt Faust kutsuu paholaisen apuun, kun ei Jumalaltakaan saa vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta. Paholainen ilmestyy Faustille Mefiston hahmossa, ja kaupankäynti nuoruuden ilojen saavuttamisesta alkaa. Hintana on Faustin kuolematon sielu paholaiselle, palkkiona aistillinen Margareta.
Ydinkysymykseksi nousee, minkälainen on ”faustinen ihminen”. Ihminen, joka väsymättä hakee uusia saavutuksia, jolle mikään ei riitä. Tuo renessanssin ja erityisesti oman aikamme ihannetyyppi.
Tästä tarinasta kehkeytyi myös Michel Carrén ja Jules Barbierien toimesta Charles Gounod’n Faust-oopperan libretto, jossa Faustin ja Margaretan rakkaustarina nousee keskeiseksi.
Se innoitti Gounod’n säveltämään romanttisen vuolasta, kaunista musiikkia, upeita kuorokohtauksia ja kuolemattomia aarioita.
Suomalaisessa hollituvassa
Ooppera sijoittuu 1700-luvun Ranskaan, mutta Tapola on sijoittanut tapahtumat suomalaiseen pikkukylään, puukirkkoon, seurojentalolle ja hollitupaan. Uusien aatteiden ja moraalin sannansaattajana Euroopan reunalle saapuu itse paholainen, maailmanmies Mefisto Faust seuralaisenaan. Suomalainen hirsiholli on miljööratkaisuna vähintäänkin omaperäinen ja yhteen sovittamaton valistuksen ajan upean puvustuksen kanssa, ja viitteitä riittää.
Eläinmuseon kaksipäisen vasikan kopio sylkee kultakolikoita maailmaa tanssittavana kultaisena vasikkana. Hugo Simbergin Haavoittuva enkeli marssitetaan näyttämön halki Margaretan katumusunen aikana. Ja jo kohta ehättää Petäjäveden puukirkon kopioon Lordiksi kehkeytynyt Mefisto, joka ei nyt sentään riettaannu laulamaan Lord, Lord Hallelujaa, mutta uhoaa lapsensa surmanneelle Margaretalle, että rukoileminen ja armon anominen on aivan turhaa.
Ranskalaisooppera muuntautuu pahimmillaan suomalaiskansalliseksi viihteeksi, jossa psykologinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus jäävät valitettavan ohueksi.
Esityksen rytmi ja kaoottisuus eheytyvät kolmannessa näytöksessä, kun tiedon ja maallisten halujen kamppailusta siirrytään maallisuuden ja uskonnollisuuden rajankäyntiin, jota olisi toki voinut syvällisemminkin pohtia.
Liian korrekti Mefisto
Faustin osan laulaa tunteikkaasti, herkkiin pianissimoihin yltävä, kaunisääninen ja näyttämöllisesti lahjakas lyyrinen tenori Pavel Cernoch.
Taipuisasti laulavan, jylisevän venäläisbasso Arutjun Kotchninianin Mefisto on liian korrekti ja yksioikoinen korskean maailmanmiehen ja veijarin roolissa, vaikka hän punaisessa asussaan komea onkin ja koomikkona hauska.
Esityksen kirkkain tähti on ihana, albanialainen Ermonela Jaho sydäntä särkevässa Margaretan roolissa. Ajoittainen sävelpuhtauden pettäminen ja ylä-äänien kireyskään eivät himmennä hänen lumoavaa esiintymistään. Jaho on sisäistänyt rakastuneen, petetyn ja lopulta mieleltään järkkyvän tytön aistillisen sulokkuuden ja haurauden eläytyen traagiseen kohtaloonsa uskottavasti. Vaativassa Jalokiviaariassa hänen lyyrinen sopraanonsa kimmeltää nautinnollisen kauniina kuten kautta linjan.
Juha Kuivasen harjoittama kuoro laulaa energiaa puhkuen komeasti ja sävykkäästi sukeutuen vaikkapa pohjalaiseksi körttikuoroksi.
Kari Tikan johtama orkesteri soittaa tarkasti ja varmaotteisesti, mutta hieman vaisusti. Gounod´n värikylläinen musiikki olisi kaivannut dramaattisempaa otetta.
Tärkeintä kuitenkin on, että tämä ikiaikaisiin teemoihin nojaava, filosofinen, alati ajankohtainen tarina on koskettava ja musiikki veristisen vuolasta.
Kuorokohtauksien ja hienojen joukkokohtauksien ohjaajana Tapola on pitelemätön. Hän osaa luoda upeita näyttämökuvia ja ohjaa teknisesti insinöörin tarkkuudella. Kaiken kaikkiaan Kansallisoopperan Faust on liioittelevasta rönsyilystään huolimatta koskettava ja ihanan yltiöromanttinen teos.
Charles Gounod: Faust Kansallisoopperassa. Musiikinjohto Kari Tikka, ohjaus Jussi Tapola. Rooleissa Pavel Cernoch, Arutjun Kotchinian, Ermonela Jaho, Michael Kraus, Anna-Lisa Jakobsson, Riikka Rantanen, Jussi Merikanto. Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri.