Lehdissä ja sähköpostilistoilla on viime aikoina keskusteltu perusturvan uudistamisesta sekä SATA-komitean ehdotuksista ja ammattiyhdistysliikkeen suhtautumisesta näihin. Usein vaikuttaa siltä, että eri keskustelijat vasemmiston sisällä puhuvat toistensa ohi, joko ymmärtämällä ansiosidonnaisen määräytymisperusteet väärin tai sanomalla kaikkea SAK:n johdon lausuntoihin kriittisesti suhtautuvaa ay-vihamielisyydeksi.
Selvää ainakin on, että työmarkkinatuella tai muilla minimituilla, kuten toimeentulotuen perusosalla, ei tule toimeen, etenkään pääkaupunkiseudulla. Minimityöttömyysturvaa ei ole nostettu nousevien hintojen mukana ja sen ostovoima onkin romahtanut 1990-luvun alun jälkeen noin kolmasosalla suhteessa palkkoihin. Työmarkkinatuen saajista noin kolmannes joutuu lisäksi turvautumaan toimeentulotukeen.
Kysymyksenasettelun pitäisikin olla, miten me nostamme perusturvaa välittömästi ja mikä on pitkän tähtäimen tavoite perusturvan ja ansiosidonnaisen suhteen.
Toimeentulotuki ja sosiaalitoimi eivät saa olla pitkä-aikainen ihmisen perustoimeentulon lähde.
Toinen selvä asia lienee se, että toimeentulotuki ja sosiaalitoimi eivät saa olla pitkäaikainen ihmisen perustoimeentulon lähde. Toimeentulotuen kuuluu olla tuki, johon turvaudutaan asiakkaan tilapäisten ongelmien ylittämiseksi kun muista turvaverkoista on jo pudottu läpi.
Toimeentulotuen sisällään pitämä valvonta, ihmisen koko elämän urkkiminen ja se, että toimeentulotuen asiakkaalla ei ole oikeutta minkäänlaisiin säästöihin tekevät siitä ”hyvinvointiyhteiskunnalle” täysin vieraan ratkaisun. Nykytilanteessa siihen joutuu kuitenkin turvautumaan hyvin moni työtön, opiskelija tai työkyvytön. Lisäksi monet opiskelijat hankkivat tietoisesti maksuhäiriömerkinnän, jotta heitä ei lähetetä sosiaalitoimistosta pankkiin nostamaan lainaa.
Työttömien vastakkain asettaminen ei voi olla vasemmiston lähtökohta, se olisi kädenojennus oikeiston ”köyhien hajota ja hallitse” -menetelmille. Tässä valossa olikin järkyttävää lukea Heikki Hiilamon ja Helena Hiilan vieraskynää (HS 4.12.09), jossa he kirjoittavat ansiosidonnaisen saajista etuoikeutettuina ja köyhimmät työttömät hukuttavina rautaporttien vaalijoina. Perusturvan nostaminen on kaikkien työntekijöiden etujen mukaista, ja parantaa työntekijöiden neuvotteluasemaa varsinkin matalapalkkaisimmilla aloilla.
Yleinen väärinkäsitys on, että ammattiyhdistysliike vastustaa perusturvan nostoa. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan ay-liike on vaatinut, että perusturvan noston yhteydessä ei pienennetä ansiosidonnaisen perusosasta tulevaa osaa.
Esimerkiksi perusturvan nostaminen 120 eurolla nostaisi ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa 65 eurolla bruttona, eli perusturvan nostaminen pienentäisi ansiosidonnaisen ja perusturvan välistä eroa. Ansiosidonnaisella elävät eivät ole oikea ryhmä, joita köyhdyttää suhteellisesti. Lisäksi opintotuki, vanhempainraha ja pienimmät eläkkeet olisi nostettava samalle tasolle kuin työttömien perusturva askeleena kohti perustuloa.
Yllä esitetty esimerkkiuudistus, joka tietenkin on täysin riittämätön, maksaisi valtiolle 150 miljoonaa euroa vuodessa. Vanhasen kakkoshallitus on leikannut veroja noin kolmella miljardilla eurolla. Radikaaleihinkin uudistuksiin on siis helposti varaa, mikäli verojen leikkaamista vähennetään.
Tulevaisuuden kokonaishaasteena on luoda hyvän elämän mahdollistava perusturva, jota vielä täydentää hyvä kaikille ulotettava ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmä. Tämä siksi, että yksilön yllättävät ansiotason heikennykset aiheuttavat valtavia henkilökohtaisia tragedioita myös keskituloisilla. Korkea työttömyys ei vaikuttaisi olevan katoamassa mihinkään ihan lähivuosina, joten toimivan perustulomallin luominen on kriittistä. Hienoa, että tämä on nyt tapahtumassa Vasemmistoliitossa.
Keskeisiä vaatimuksia perustulomallissa tulee olla mm. kyykytyksen minimointi ja mahdollisimman ehdoitta maksettava etuus, jotta matalapalkkaisimmilla aloilla työskentelevien neuvotteluasema ei nykyisen työttömyyden kasvun aikana romahda. Työntekijöille on luotava mahdollisuus kieltäytyä kaikista kurjimmista työehdoista ja palkkojen polkemisesta.
Palkkojen polkemisen estämiseksi olisi kuitenkin myös kasvattaa tietoisuutta niistä. Säännöllinen tuntipalkkojen tilastointi olisi merkittävä etu. Valitettavan moni paikka maksaa nykyään alle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tämän tiedostaminen esim. ammattiliittojen keräämillä hintapörsseillä olisi kova juttu. Tällaisella toiminnalla liitot voisivat myös iskeä vastapalloon porvarileiriä, joka hyötyy köyhä-köyhää vastaan asetelmasta.