Kaupunkitoimittajien yhdistys on valinnut Vuoden kaupunkilaiseksi 2009 Martti ”Mape” Lappalaisen pitkästä työstään musiikkielämän kehittäjänä, ylläpitäjänä, innoittajana ja mahdollistajana Espoossa, pääkaupunkiseudulla, Suomessa.

Lappalainen johtaa perustamaansa Espoo Big Bandia ja April Jazz festivaalia. Hän on perustanut Espoon pop/jazzopisto Ebelin vuonna 1996. Ebeli fuusioituu tänä vuonna Espoon musiikkiosaston pop-jazzlinjaksi ja pääsee näin säännöllisen valtionrahoituksen piiriin.

Pasunistina Lappalainen on soittanut useiden eri yhtyeiden kanssa jazzia, salsaa, rokkia, klassista ja kaikkea siltä väliltä. Hän esiintyy myös yli 60 eri levytyksessä.

Kaupunkitoimittajien yhdistys luovuttaa Vuoden kaupunkilaiselle grafiikkaa, jonka on tehnyt Tuula Juti.

Vuoden kaupunkilainen valittiin nyt kahdennentoista kerran. Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet Jorma Marttinen (1997), Brita Heikkilä (1998), Ilkka Taipale (1999), Juhani Merimaa (2000), Ari Ahleskog (2001), Saara E. Tolonen (2002),Klara Morelius (2003), Timo Purjo (2004), Liisa Aalto (2005), Ville Turkka (2006),Bubi-huuhkaja, Olympiastadion (2007) ja Mirja Riihimaa (2008).