Muotovapaa etnojazz on ollut jo vuosia lahjakkaiden saamelaismuusikoiden väylä uuden saamelaismusiikin tekemiseen ja julkaisemiseen.
Ensimmäisenä suoraa tietä saamelaisesta perinnemusiikista ohi tanssi- ja pop-musiikin genrejen kävi Wimme (Saari) uskaliaasti 1990-luvun alkupuolella. Wimme esiintyi aluksi Rinneradion vierailevana solistina, mutta aloitti soolouran 1995 Wimme-julkaisunsa (Rockadillo 1995) myötä.
Wimme hyppäsi ennen 1940-luvun sotia nauhoitetuista sukulaismiehensä autenttisista joikunauhoista suoraan 2000-luvulle. Ahtaat viihdemusiikin raamit tuli ohitettua kerralla – niistähän saamelaismuusikot kärsivät aiemmilla vuosikymmenillä yrittäessään saada musiikkiaan julkaistuksi.
Etniseen perinteeseen vapaasti assosioiva tyyli on saanut soveltajia ja jatkajia.
Wimmen ja Rinneradion postmodernisti etniseen perinteeseen vapaasti assosioiva tyyli on saanut soveltajia ja jatkajia. Rockadillon rohkean Wimme-linjan menestymisen jälkeen muutkin levy-yhtiöt ovat antaneet myös konkareille, kuten karasjokilaiselle Mari Boinelle, vapaammat kädet.
Wimmen uusin Mun (Rockadillo 2009) on melankolinen sukellus kaukana koti-Kelottijärveltä Liperissä asuvan taiteilijan minuuteen ja nuoruuden maisemiin. Kappaleiden nimet kertovat paljon sisällöstä: Koivusavu, Mielenrauha, Suku, Aamunkoi. Albumin nimi Mun tarkoittaa ’minää’.
Itse kuulen Wimmen uusimmalta levyltä keski-ikäistyvän miehen lämmintä kaihoitkua menneeseen – kotiseutuun ja sen elähdyttäviin tapahtumiin.
Wimmen musiikillinen osin sävelasteikkoja osaavasti runnova eläytyminen luonnon tapahtumiin ja ääniin on vavahduttavaa. Silmät kiinni laittamalla äänikuvat alkavat jutaa tunturituulien tuivertamien mielikuvien mukana.
Musiikillisesti Wimme yhdistää shamanistista alkukantaista joikua ja postmodernia elektronista rytmimusiikki-ilmaisua. Lopputulos on joskus shokeeraavakin – kun Wimme ei ole tosikko.
Wimme sanoo itseänsä äänellä leikkijäksi. Kurlaus- ja muut ruumiin ääniefektit saattavat muodostua joillekin kuulijoille korkeataiteellisiksi kipuesteiksi.
Saamelaista etnopoppia esittävässä Angelin tytöt -yhtyeessä aloittanut Ulla Pirttijärvi on syventänyt musiikillista ilmaisuaan Wimmen viitoittamalla tiellä.
Hänen harvakseltaan ilmestyvät soololevynsä ovat kaikki vakuuttavaa saamelaisen musiikkiperinteen uusintamista etnojazzin väljissä raameissa. Viimeisin Áibbašeabmi (Vuelie 2008) on julkaistu norjalaisen Transjoik yhtyeen Frode Fjellheimin luotsaamassa levy-yhtiössä.
Utsjoella asuva Pirttijärvi tekee hienoa musiikillista yhteistyötä sekä Norjassa että Suomessa asuvien saamelaismuusikoiden kanssa. Wimmen uusimmalla levyllä Pirttijärvi on osallistunut lauluosuuksien lisäksi peräti neljän kappaleen tekoon.
Rinneradion Tapani Rinne on palannut näkyvästi Wimmen taustajoukkoihin. Melankolisesti tiukan rytmityksen sekaan klarinettejaan puhaltavan Rinteen jälki näkyy kaikissa Mun-albumin kappaleiden teossa.
Rinneradion oma viimeisin levy Pole Stars (Rockadillo 2009) on niin ikään saamelaisten etnojazzareiden yhteistyölevy.
Lyömäsoitinkorosteisella Pole Stars -albumilla esiintyvät niin Wimme kuin Pirttijärvikin. Etnojazzin rajat ylittävyyttä korostaa se, että Mongoliassa paljon aikaansa viettävä suomalaisvirolainen kurkkulaulaja Imre Peemot vierailee yhdellä raidalla.
Wimme: Mun. Rockadillo 2009.Ulla Pirttijärvi: Áibbašeabmi. Vuelie 2008.RinneRadio: Pole Stars. Rockadillo 2009.Mari Boine: Čuovgga Áirras. Lean 2009.