Lehtikuva/ Mads Nissen

”Kööpenhamina on tänä yönä ilmastorikospaikka, syylliset miehet ja naiset pakenevat häpeissään lentoasemalle”. Näin sanoi Greenpeacen tuore pääsihteeri Kumi Naidoo viime lauantaina, kun ilmastokokouksen lopputulos selvisi.

Vaikka kokouksen lähestyessä odotuksia oli laskettu, oli Kööpenhaminan lopputulos suuri pettymys lukemattomille ihmisille, jotka toivoivat todellisia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Ilonaiheet
jäivät vähiin

Kööpenhamina ei päättynyt osapuolten hajaantumiseen ilman minkäänlaista lopputulosta. Ympäripyöreäksi julistukseksi jäänyt asiakirja on käytännössä kuitenkin lähellä nollatulosta.

Optimistien mukaan kokouksen saldoksi voi laskea sen, että nyt Yhdysvaltain, Kiinan ja Intian kaltaiset vastahakoiset maat olivat mukana yhteisessä julistuksessa, jossa tunnustetaan ilmastonmuutos vakavaksi uhaksi ja luvataan toimia sen hillitsemiseksi. Nämä maat myös asettivat itselleen ensimmäistä kertaa konkreettisia päästörajoitustavoitteita valmistauduttaessa Kööpenhaminaan.

Samoin kehitysmaille luvattua rahallista ilmastoapua pidetään positiivisena saavutuksena.

ILMOITUS

Lisäksi jotkut sanovat, että isot laivat kääntyvät hitaasti. Kööpenhamina olisi näin vasta siemen, josta hedelmät kypsyvät lähivuosina.

Tähän vastakkainen näkemys on, että ilmastokatastrofin estämiseksi ei ole enää aikaa vuositolkulla hieroa laihoiksi jääviä kompromisseja.

Parempi näin kuin
huono sopimus?

Mutta jotkut ilmastouhkaan vakavasti suhtautuvat ovat olleet sitä mieltä, että Kööpenhaminan epäonnistuminen saattoi olla hyväkin asia.

Tämä pohjautuu siihen ajatukseen, että parempi ilman sopimusta kuin huonon sopimuksen kanssa. Kööpenhaminaan tuodut eväät olivat niin huonot, että sitova sopimus niiden pohjalta olisi ollut itsepetosta. Vaarallisinta olisi ollut, jos huono sopimus olisi tuudittanut ajattelemaan, että asia on nyt hoidossa.

Tätä kantaa edusti jo ennen kokousta yksi maailman tunnetuimmista ilmastotutkijoista, amerikkalainen James Hansen. Hänen mielestään lähtökohdat ovat niin väärät, että olisi syytä arvioida tilanne uudelleen.

Hansenin hampaissa on erityisesti päästökauppa, jota hän vertaa katolisen kirkon keskiaikaiseen anekauppaan. Hansenin mielestä päästökauppa pitäisi korvata päästöjen verottamisella.

Kööpenhaminassa ei sovittu päästökaupasta, kuten ei juuri mistään muustakaan konkreettisesta. Mutta EU pitää sitä keskeisenä välineenä itselleen vuoteen 2020 asettamiensa tavoitteiden toteuttamisessa.

EU jäi ulos
ratkaisijaryhmästä

Kööpenhaminasta on sanottu myös, että se osoitti parinsadan maan yhteiskokousten tulleen tiensä päähän, mikäli halutaan saada päätöksiä aikaan.

Harvalla on kuitenkaan esittää hyvää vaihtoehtoa tilalle. Jotkut ovat sanoneet suoraan, että parinkymmenen keskeisen maan ryhmä voisi päättää.

Näinhän itse asiassa kansainvälisissä kokouksissa usein tapahtuukin. Nyt lopullisen paperin runnannut ryhmä oli vielä pienempi ja se koostui Yhdysvalloista, Kiinasta, Intiasta, Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta. Käytännössä kysymys oli kahden ensiksi mainitun yhteisymmärryksestä, joka tarjottiin ensi viiden ryhmälle ja sitten kaikille muilla ota tai jätä -periaatteella.

Euroopalle uutta oli, että EU oli nyt samassa tilanteessa kuin kehitysmaat yleensä. Se sai joko hyväksyä viitosten laatiman paperin tai vastata koko lopputuloksen kariutumisesta. EU valitsi hyväksymisen. Hyväksynnän puolelle kiristettiin myös kehitysmaat, joita uhattiin luvattujen ilmastoapurahojen menettämisellä.