Kööpenhaminan ilmastokokouksen viimeistä edellisenä päivänä torstaina oltiin tällaisille neuvotteluille kovin tavallisessa tilanteessa: välillä puhuttiin umpikujasta, välillä osallistujat tekivät pieniä myönnytyksiä, sitten taas arveltiin koko kokouksen epäonnistuvan.
Nyt näyttää siltä, ettei viime hetken ihmettä tule. Ei kannata odottaa kellojen pysäyttämistä perjantai-iltana. Osallistujamaat ovat jo etukäteen aloittaneet toistensa syyttelyn epäonnistumisen varalta.
Suuntaviivat ja aikataulu
Torstaina olivat edelleen auki kaikki olennaiset asiat – mukaan lukien perustavanlaatuinen kysymys siitä, mitä tavoitellaan.
Jo syksyn mittaan tuli selväksi, ettei Kööpenhaminaan mennessä saada edes teknisesti aikaan varsinaista vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevaa ilmastosopimusta. Sen sijasta tähtäin asetettiin siihen, että Kööpenhaminassa sovittaisiin poliittisella tasolla uuden sopimuksen olennaiset suuntaviivat, joista sitten asiantuntijat pusertaisivat yksityiskohtaisen sopimuksen ensi vuoden kuluessa.
Yleisesti asetettiin lähtökohdaksi keskilämpötilan nousun suitsiminen korkeintaan kahteen asteeseen tämän vuosisadan aikana.
Todennäköistä on, ettei kovin tarkkoihin suuntaviittoihin enää päästä Kööpenhaminassa. Tuskin sieltä aivan tyhjin käsin lähdetään, mutta mahdollinen poliittinen julistus jäänee yleiselle tasolle.
Tärkeämpää olisikin saada sitova aikataulu jatkoneuvotteluille. Esimerkiksi YK ja EU haluaisivat rajata määräajan puoleen vuoteen, ettei prosessi pysähtyisi paikalleen.
Sopimuksen muoto
Avoinna on myös nyt voimassa olevan Kioton sopimuksen kohtalo.
Kehitysmaat haluaisivat uuden sopimuksen olevan jatkoa Kiotolle tai pohjautuvan siihen. Kiotossa ei asetettu kehitysmaille velvoitteita päästöjen leikkaamiseksi.
Teollistuneet maat haluavat uuden sopimuksen, jossa myös kehitysmaille asetetaan velvoitteita. Erityisesti vaatimus koskee nopeasti kehittyviä suuria maita kuten Kiinaa, Intiaa, Brasiliaa ja Indonesiaa.
Päästövähennykset
Vakavan sopimuksen tavoittelussa sitovien päästövähennystavoitteiden asettaminen on avainasemassa.
Euroopan unioni avasi pellit jo viime vuonna ja lupasi vaikka yksipuolisesti leikata vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia päästöistään verrattuna vuoden 1990 tasoon. Tarjous nousee 30 prosenttiin, jos kansainvälinen sopimus saadaan aikaiseksi
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi kokouksen alla, että Yhdysvallat leikkaa samana aikana 17 prosenttia verrattuna vuoden 2005 tasoon. Vertailukelpoisesti tämä tarkoittaa 3–4 prosentin leikkauksia vuoteen 1990 verrattuna.
Kiina vaatii rikkaita maita leikkaamaan 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Kiina itse lupaa vähentää ”hiili-intensiivisyyttään” 40–45 prosenttia vuoteen 2020. Kiinan päästöt siis kasvavat bruttokansantuotteen kasvaessa, mutta vähemmän kuin ilman energiatehokkuuden lisäämistä tapahtuisi.
Intia on myös luvannut vähentää hiili-intensiivisyyttään eli leikata päästöjen määrää suhteessa bkt:n yksikköön.
Japani on luvannut leikata EU-vertailukelpoisesti 25 prosenttia, jos sopimus syntyy.
Yhdysvallat korostaa läpinäkyvyyttä: on perustettava tarkastusmekanismi, jolla todennetaan päästöjen leikkaukset myös kehitysmaissa. Kiina vastustaa, koska sen mukaan vapaaehtoisesti tehtyjä lupauksia ei tarvitse todentaa.
Rahoitus
Eniten Kööpenhaminassa on päästy eteenpäin kehitysmaiden tueksi luvatussa rahoituksessa. Pääpaino ehkä kuitenkin sanalla luvatussa, koska osittain on kysymyksessä vanhan rahoituksen kääriminen uuteen pakettiin.
Ainakin Yhdysvallat ja Japani ovat viime päivinä luvanneet tulla EU:n mukaan kerättäessä miljardeja ilmastohankkeisiin köyhissä maissa.
Afrikan maat puolestaan ovat alentaneet vaatimustaan alkavana vuosikymmenenä kehitysmaille annettavasta ilmastorahoituksesta 400 miljardista 100 miljardiin dollariin.
Ranska ja Britannia ovat esittäneet Tobinin veron tyyppistä valuutanvaihtoveroa kehitysmaahankkeiden rahoittamiseksi. Etiopia on lisännyt tähän esityksen lento- ja laivaliikenteeltä kerättävästä verosta.
Australia, Norja, Britannia, Japani, Ranska ja Yhdysvallat lupasivat tällä viikolla 3,5 miljardia dollaria välitöntä apua kehitysmaiden metsien säilyttämiseksi.