Euroopan vasemmistopuolue (European Left) sai viikonlopulla viisi uutta jäsentä. Suomesta jäseniksi hyväksyttiin sekä Vasemmistoliitto että Suomen kommunistinen puolue.

Vasemmistoliiton uusi poliittinen sihteeri Jussi Saramo oli mukana EL:n hallituksen kokouksessa Sveitsin Genevessä, jossa jäsenasioiden lisäksi käsiteltiin muun muassa Euroopan Unionin ajankohtaista tilannetta sekä vallitsevaa taloudellista kriisiä ja sen vaikutusta Euroopan ihmisten elämään.

Saramon mukaan uusien puolueiden jäsenyys vahvistetaan virallisesti vasta ensi vuoden loppupuolella järjestettävässä puoluekokouksessa, mutta uudet puolueet pääsevät jo nyt mukaan EL:n käytännön toimintaan.

– Käytännön tasolla pääsemme mukaan kaikkeen toimintaan aivan niin kuin jäsenyys olisi jo virallisestikin vahvistettu. Voimme osallistua puolueen eri verkostoihin, hallituksen työskentelyyn ja pääsemme mukaan myös puoluekokouksen valmisteluihin.

SKP:n lisäksi Euroopan vasemmistopuolueen jäseninä on varsinkin nimien ja tunnusten osalta hyvin kirjava joukko vasemmistolaisia ja punavihreitä puolueita eri maista.

Merkittävä rahoitus EU:lta

Jussi Saramo myöntää jäsenjoukon kirjavuuden, mutta korostaa, ettei mukana ole vanhoillisia puolueita, joita voisi kutsua stalinistisiksi.

ILMOITUS

– Euroopan vasemmistopuolue on EU-rakenne, ja se saa Euroopan unionilta merkittävää rahoitusta. Puolueella on yli 30 europarlamentaarikkoa, mikä merkitsee Vasemmistoliitolle huomattavia vaikutuskanavia Euroopan Unionin politiikkaan, vaikka se oma meppi puuttuukin.

Vasemmistoliiton kannalta merkittävimpinä yhteistyökumppaneina Saramo pitää Saksan die Linkeä sekä Portugalin Vasemmistoblokkia, joilla kummallakin on useampia europarlamentaarikkoja.

– Työryhmissä ja hallituksessa meidän on mahdollista vaikuttaa niiden kantoihin, Saramo uskoo.

Euroopan vasemmistopuolueen jäsenyydellään Vasemmistoliitto ei Saramon mukaan sido itseään suuntaan eikä toiseen, vaan hakee uusia yhteistoimintaverkostoja.

– Tämä on eurooppalainen rakenne, eikä sillä ole mitään tekemistä kotimaan politiikan kanssa.

Esimerkkinä kansainvälisen yhteistyön tarpeesta Saramo mainitsee työelämän muutoksen:

– Suomalainen ay-liike ja poliittinen vasemmisto on ihmeissään, kun asiat eivät hoidukaan enää kansallisella tasolla. Esimerkiksi rakennusalalla on hurja tilanne, kun laittomilla ulkomaisilla työntekijöillä pyöritetään työmaita. Niihin on löydettävä ylikansallisia ratkaisuja.